perjantai 27. helmikuuta 2009

Lyhyt historia rahasta ja kuinka pankit sen pilasivat

Kirjoituksessani Lama ja tennispallot suuntasin kritiikin pankkien suuntaan. Nykyinen talouskriisihän alkoi nimenomaan pankkien rahoituskriisinä. Mikä pankeissa on vikana? Mihin me pankkeja ylipäätään tarvitsemme?

Jotta kysymyksiin saisi vastauksia, pitää ensin miettiä rahan olemusta ja mitä raha oikein on, jotta voisimme ymmärtää pankkeja.
Oletetaan, että yhteiskunta on pieni kylä, esimerkiksi sellainen kuin Asterixissa. Kylässä harjoitetaan kolmea elinkeinoa: Leipuri, kalakauppias ja seppä. Kaikki kolme tarvitsevat toistensa palveluita. Leipuri leipoo leivän sepälle, seppä takoo saranat leipurin oveen vastapalveluksi. He käyvät keskenään vaihdantataloutta. Kaikilla kolmella on melko hyvä yhteisymmärrys siitä, kuinka palveluita vaihdetaan. Kahdella leivällä saa yhden kalan. Kolmella kalalla saa oven saranat jne. Vaihtoarvo muodostuu karkeasti siitä, kuinka paljon mikäkin vaatii työpanosta syntyäkseen. Tämä toimii hienosti jonkin aikaa. Jossain vaiheessa käy kuitenkin niin, että seppä tarvitsee kalan kalakauppiaalta, mutta kalakauppias ei juuri sillä hetkellä tarvitse sepältä mitään. Seppä kirjoittaa kalakauppiaalle lapun muistutukseksi että sai häneltä kalan. Tämä toistuu kolmen kalan verran. Kalakauppias voi sitten myöhemmin tarpeen tullen mennä sepälle teettämään uudet oven saranat näillä lapuilla. Ajan kuluessa kaikki kolme kokevat tämän lappujen kirjoittelun hankalaksi, joten seppä saa idean. Hän takoo 100 pronssikolikkoa ja jakaa ne tasan kolmen kesken. Kaikki sopivat, että yhdellä kolikolla saa kolme kalaa. Asia on kaikille selkeä, koska vaihtoarvot oli jo sovittuna. He ovat keksineet rahan. Raha toimii siis aikariippumattomana vaihdon välineenä ja objektiivisena arvon mittarina.

Kylä kasvaa. On leipuria, seppää, kalastajaa, kirvesmiestä, bardia jne. Muttei vielä pankkiiria. Tässä vaiheessa on selvää, että työpanokset eivät mene tasan.  Neptunus ei ole suotuisa, joten kalakauppias ei saa kalaa myyntiin. Hän tarvitsisi lainaa, jolla selvitä siihen asti kunnes kalaa taas saa. Kirvesmiehellä menee hyvin, kaikki haluavat rakentaa. Joillain on siis puutetta pronssikolikoista, toisilla taas yli omien tarpeiden. Ravintoloitsija tahtoisi laajentaa, mutta hänellä ei ole tarpeeksi kolikoita maksaakseen kirvesmiehelle. Hänen tarvitsisi lainata niitä joltain. Koska kylässä on henkilöitä joilla on ylimääräistä, niin ihmiset kiertävät heiltä kysymästä lainaa eri tarpeisiinsa. Koska kylä on sopuisa, kaikki toki lainaavat jos heillä vaan on ylimääräisiä pronssikolikoita. Ongelmaksi muodostuu, että kellään ei ole niin paljon ylimääräistä, jotta se riittäisi ravintoloitsijan tarpeisiin. Ravintoloitsija joutuu siksi lainaamaan useilta eri henkilöiltä.

Tässä vaiheessa kylän mustahattuinen parrakas kaveri, joka ei siihen mennessä ollut keksinyt mitään tähdellistä tekemistä, mutta jolla oli hyvä numeropää, sai loistavan idean.  Hän voisi lainata itselleen ihmisten kaikki ylimääräiset kolikot, joista hän sitten lainaa eteenpäin heille jotka sattuvat tarvitsemaan.  Jotta ihmiset suostuisivat tähän, lupasi hän maksaa jokaiselle hänelle lainaavalle pienen osan lainasummasta vuosittain. Kun tämä parrakas kaveri sitten lainaa eteenpäin kolikoita niitä tarvitseville, keksi hän pyytää tästä palvelusta vuosittaisen maksun joka olisi pieni osa lainasummasta, kuitenkin suurempi kuin mitä hän maksoi kun itse lainasi rahat. Pankki oli keksitty.
Tässä vaiheessa on jo selvää, että pankkien rooli on todella merkittävä ja keskeinen. Pankit ohjaavat resursseja (rahaa) sieltä missä on tarjontaa sinne missä on kysyntää. Voidaan sanoa, että pankit ovat eräänlaisia rahan meklareita. Toki pankkien syntyyn on muitakin syitä, mutta tämä on keskeisin.

Nykyinen pankkitoiminta onkin sitten hieman erilaista. Äskeisessä esimerkissämme pronssikolikoiden (rahan) määrä oli vakio. Sellaisessa mallissa tulee väistämättä eteen se ongelma, että rahan kysyntä ylittää tarjonnan. Koska tarjontaa (rahaa) ei voida lisätä kysynnän mukaan, niin rahan arvo nousee. Sellaista tilannetta kutsutaan deflaatioksi (onko se sitten huono asia, on kokonaan eri kysymys).
Nykyään monetaarinen järjestelmä on erilainen. Raha halutaan pitää sellaisena, että sitä ei kannata säilöä. Jos rahan määrä on vakio, niin sen arvo nousee kun tuotanto tehostuu. Optimaalinen tilanne joidenkin mielestä olisi, jos rahan määrä lisääntyy samassa tahdissa tuotannon kanssa, tai jopa hitusen nopeammin. Tilanne on ollut tällainen teollisuusmaissa lähes sadan vuoden ajan.

Seuraava kysymys on, että jos rahan määrä jatkuvasti kasvaa, niin kuka sitä tekee ja missä? Rahaa tehdään keskuspankeissa ja ”tavallisissa” pankeissa. Mekanismi jolla rahaa tehdään, kutsutaan luotonannoksi. Eli aina kun joku lainaa pankista rahaa, tämä raha luodaan tyhjästä samalla kun lainapaperit allekirjoitetaan. Pankilla ei ole näitä rahoja missään tilillä säilöttynä odottamassa, että jospa joku niitä lainaisi. Kuulostaako hullulta? No se sitähän se on. Yritetään tutkia, että mikä tässä on tarkoituksena?

Eiväthän pankit toki voi rahaa mielenmäärin painaa? Pankkitoiminta on tarkasti säänneltyä. Pankeilla on tiukat vakavaraisuussäännöt estämässä ylilyöntejä. Ajatus siitä, että rahaa luodaan luotonannossa, on sinänsä nerokas. Voidaan olettaa, että kun joku ottaa lainaa investoidakseen johonkin niin tuotanto kasvaa yhteiskunnassa. Näin se on pääpiirteissään toiminutkin, jopa yllättävän hyvin. Kun otetaan lainaa, pelin henkeen kuuluu, että laina maksetaan takaisin. On pankkien oman intressin mukaista valvoa, että lainanottaja pystyy tähän. Lainalle vaaditaan takuita. Lisäksi vakavaraisuussäännökset vaativat kuinka paljon pankkien taseessa pitää olla omaa pääomaa suhteessa uloslainaukseen. EU:n Basel II vakavaraisuussäännöksissä pyritään suhteuttamaan pankkien oman pääoman määrä luottojen riskeihin. Mitä suurempi riski, sitä suurempi oltava pankkien oma pääoma.

Mikä tässä sitten oikein mättää? Pankit ovat tiukassa valvonnassa. Kuinka he voivat aikaansaada kokonaisen laman aikaan? Näitä vakavaraisuussäännöksiä on jatkuvasti höllennetty. Pankit voivat jakaa luottoina yli kymmenkertaisesti oman pääoman. Eli jos pankilla on 1000 € omaa pääomaa (asiakkaiden talletuksia), he voivat taikoa sen 10000 euroksi ja jakaa sen ulos luottoina. Varsinainen pommi tulee siinä vaiheessa kun talouteen ilmestyy kupla (otan esimerkiksi tämän tennispallokupla josta kirjoitin aiemmin). Koska kenelläkään, ei pankeilla, yksityisillä tai viranomaisilla (rahoitustarkastajat) ole oikeasti mitään käsitystä riskitasoista, niin tennispallojen arvonnousu saa ihmiset ottamaan joukolla lainaa sijoittaakseen tennispalloihin. Pankit ovat tästä mielissään, koska tennispallojen arvonnousu parantaa pankkien vakavaraisuutta, jolloin pankit voivat myöntää yhä enemmän luottoa. Jos jollakin viisaalla pankkiirilla sattuu olemaan epäilys tennispallojen arvonousun kestävyydestä, voidaan luottojen riskit myydä eteenpäin ns. luottojohdannaisina. Näin riskit saadaan kätevästi pois pankkien taseesta, jolloin holtiton luototus voi jatkua.
Mitä sitten tapahtuu kun tennispallojen hinta romahtaa? Sen voi jokainen lukea lehdistä ja uutisista, koska juuri niin on taloudessa nyt käynyt.

”raha on liian arvokas asia jätettäväksi pankkiireille”

torstai 26. helmikuuta 2009

Kertoimet, Occamin partaveitsi ja joukkojen viisaus

Mainitsin aiemmassa kirjoituksessani, että omien kertoimien laskenta on epäkiitollista puuhaa. Asiaa voisi hieman perustella. Puhutaan kertoimista yleisesti, mutta esimerkkinä toimii jalkapallo.

Ainoa tapa voittaa vedonlyönnissä on pelata kertoimia joiden odotusarvo on positiivinen, siis ylikertoimia. Klassinen tapa on laskea omat arviot todennäköisyyksistä ja verrata niitä sitten vedonvälittäjän tarjoamiin kertoimiin.  Menetelmiä todennäköisyyksien määrittelyyn on useita. Yleisesti käytetään ns. voimalukujärjestelmää. Siinä joukkueille lasketaan keskinäiset voimasuhteet joista sitten tilastollisesti määritellään eri lopputuloksien jakaumat. Voimalukuja voidaan määritellä esimerkiksi shakista peräisin olevalla sovelletulla ELO-lukuun perustuvalla menetelmällä. Toinen suosittu lähestymistapa on käyttää maalimääriä pohjana ja laskea Poisson-jakaumalla todennäköisyyksiä. Myös Bayesin teoreemaan perustuvia laskentamalleja käytetään. En ala niitä sen edempää käymään nyt läpi, mutta yhteistä kaikille on, että pohjadatana käytetään joukkueiden aikaisempia suorituksia (voitot, tappiot ja maalimäärät).

Oletuksena siis on, että historiallinen data sisältää riittävästi informaatiota, jolla tulevaisuutta voidaan ennustaa. Todistetusti näin onkin, mutta menetelmien hienoista nimistä huolimatta ne ovat melko helppoja soveltaa. Lisäksi datamäärä, jota käsitellään on suhteellisen pientä. Tästä syystä lähes kaikki vedonvälittäjät sekä ”vakavammin” pelaavat käyttävät lähes identtisiä menetelmiä määritelmissään. On melko epärealistista kuvitella, että löytäisi jonkin menetelmän tai kaavan jota kukaan muu ei ole osannut soveltaa ja näin saavuttaa systemaattista etua.

On paljon tutkimuksia, joissa todetaan, että ennustamisen tarkkuus ei suinkaan parane tietomäärän lisääntyessä, se päinvastoin heikkenee. Syynä on se, että tietomäärän lisääntyessä lisääntyy myös täysin epäoleellisen tiedon määrä jolloin päätöksenteko monimutkaistuu. Occamin partaveitsen yksinkertaisuusperiaatteen mukaan ei tule olettaa enempää kuin on tarpeen. Useista oletuksista se ilmeinen on yleensä paras.
Kirjassa Freakonomics (Levitt, Dubner) on kirjoitus siitä, kuinka henkivakuutusten hinta laski selittämättömästi Yhdysvalloissa 1990-luvulla. Syyksi paljastui se, että ihmiset pääsivät helposti Internetistä vertailemaan henkivakuutusten hintoja. Hinnoitteluvirheet poistuivat. Tilanne on nykyisin sama vedonlyönnissä. Kerroinvertailusivustoja on lukemattomat määrät. Kaikkien vedonvälittäjien hinnat ovat vertailukelpoisia, eikä hinnoitteluvirheitä esiinny. Erot kertoimissa vedonvälittäjien kesken johtuvat suurimmaksi osaksi komissio-eroista.

Kirjassa The Wisdom of Crowds (Surowiecki) on esimerkkejä siitä, kuinka suuren joukon keskimääräinen arvio on huomattavasti tarkempi kuin jonkin yksittäisen “asiantuntijan”.  Klassinen ongelma, että kuinka monta pianonvirittäjää on Euroopassa, on sellainen jossa kollektiivinen äly on parhaimmillaan. Kukaan ei tiedä montako niitä on, mutta kaikilla on siitä hyvin hatara käsitys. Keskimääräinen tulos on hämmästyttävän tarkka. Oletuksena on, että ihmiset päätyvät ratkaisuun itsenäisesti ja heillä pitää olla jokin hatara käsitys aiheesta (tieto siitä, että mikä on piano ja missä on Eurooppa riittää mainiosti). Kuinka monta niitä sitten on? Ei hajuakaan. Veikkaan, että noin 2000.
Vedonlyöntipörssit ovat tällaisia kollektiivisen älyn mannekiineja. Valtaosa pelaajista häviää, mutta kollektiivinen äly asettaa kertoimet kohdilleen tehden tästä markkinasta hämmästyttävän tehokkaan. Jos jostain saa paremman kertoimen kohteelleen kuin pörsseistä, voi olla melko varma, että kyseessä on tuottava kohde.

Jos tämän luettuaan on valmis heittämään hanskat tiskiin, niin voin lohduttaa, että kyllä vedonlyöntimarkkinoilta edelleen löytyy tehottomuutta. Kohteiden kertoimet elävät koko ajan, joskus rajustikin. Tämä kertoo markkinoiden ”päättämättömyydestä”. Kaikki uusi tieto näkyy kertoimien liikkeessä kun markkinat niihin reagoivat. Hyvän vedonlyöjän tehtäväksi jää arvioida onko se yli- vai alireagointia. Sen päättely onkin enemmän joukkopsykologiaa kuin matematiikkaa. Hevosradoilla tunnetaan käsite ”follow the money”.  Lisäksi vuodesta toiseen vedonlyöntimarkkinoilla tavataan kollektiivisia vääristymiä (eng. bias).

tiistai 24. helmikuuta 2009

Treidaus käytännössä

Syvennymme tarkemmin esimerkin avulla jalkapallotreidaukseen. Kohteeksi otetaan UEFA cupin ottelu Dynamo Kiev – Valencia. Vedonlyöntikohde on yli/alle 1.5 maalia. Ideana on, että ennen ottelun alkua lyömme vetoa sen puolesta, että ottelussa tehdään yli 1.5 maalia. Heti kun ottelussa tehdään maali, kerroin laskee jolloin myymme vedon varmistaaksemme voiton riippumatta siitä kuinka ottelu etenee siitä eteenpäin.

Kerroin kohteelle yli 1.5 maalia on 1,4 ennen ottelun alkua. Sijoitamme siihen 100 €.

Tässä vaiheessa riski on 100 € ja mahdollinen voitto 40 €

Ensimmäinen maali tehdään ajassa 8 min, jolloin kerroin syöksyy alas. Nyt myymme vedon hintaan 1,1 ja panoksella 118 €. Näin olemme varmistaneet itsellemme 27 € voiton, kävi pelissä sitten miten tahansa.


Saattaa tuntua helpolta, eikö vain? Ostimme vedon halvalla ja myimme sen kalliilla, klassinen treidausliike. Oletuksena on, että markkinat ylireagoivat tapahtumiin (tässä tapauksessa tehtyyn maaliin) ja voimme rahastaa käyttäen hyväksi markkinoiden ylilyöntejä. Onkohan tosiaan niin? Tutkitaan tätä tapausta vähän tarkemmin.
Esimerkkitreidauksemme meni niin sanotusti nappiin. Mutta kokonaan toinen kysymys on se, että voiko tämä tuottaa pitkässä juoksussa?

Kyseessä oli UEFA cupin ottelu. UEFA cupissa maaleja tehdään keskimäärin 2,65/ottelu. Kun tämä on tiedossamme niin voimme helposti laskea Poisson-jakauman avulla todennäköisyyden sille, että ottelussa tehdään yli 1.5 maalia. Se on noin 74 %. Rajakertoimeksi muodostuu 1,36. Jos luotamme laskelmiin, niin 1,4 on juuri ja juuri ylikerroin. Ensimmäinen veto on siis pelattavuuden rajoilla. Ensimmäinen maali tehtiin 8 minuutin kohdalla. Nyt pitäisi sitten laskea, että mikä on oikea kerroin silloin. Sen laskeminen onkin hieman haastavampaa, pitää olla käytettävissä maaliaikatilastoa. Koska minulla on, niin käytetään sitä. Tilastot kertovat, että jos ensimmäinen maali tehdään ajassa 8 minuuttia, niin todennäköisyys sille, että jatkossakin tehdään maaleja (veto yli 1.5 maalia toteutuu) on 93 %. Oikea kerroin olisi 1,07.
Eli vetoa ei olisi missään nimessä kannattanut lyödä kiinni kertoimella 1,1. Parempi strategia olisi ollut lyödä kertoimella 1,1 vetoa jälleen sen PUOLESTA, että ottelu päättyy yli 1,5 maaliin. Vielä parempi olisi ollut jättää ensimmäinen veto kokonaan lyömättä koska sen odotusarvo oli niin huono.
Kuinka hienolta se treidaus vaikuttaakin, niin totuus on, että ylikertoimien lainalaisuudet pätevät yhtä lailla. Mielenkiintoista tässä oli se, että markkinat eivät suinkaan ylireagoineet tapahtumiin, ne alireagoivat. Syy lienee siinä, että tuhannet muut pelaajat yrittävät aivan samaa jolloin ”edge” poistuu.  Menestyäkseen pitää siis uida vastavirtaan.

Lay the Draw


Ehkä tunnetuin ja eniten pelatuin treidaus jalkapallossa on niin kutsuttu ”Lay the Draw” strategia. Siinä ennen ottelun alkua lyödään sen puolesta, että EI tule tasapeliä. Kun ottelussa tehdään maali, niin tasapelin kerroin nousee, jolloin sen puolesta lyödään vetoa ja varmistetaan voitto. Koska tätä pelataan paljon, on selvää, että tämäkin lähde on kuivunut. Ennen ottelun alkua tasapelin kerroin on usein niin korkea, ettei sitä kannata myydä. Jos ensimmäinen maali tehdään ottelun alkupuolella, niin kerroin nousee vain hiukan joka taas ei riitä voittoon. Jos sattuu niin, että altavastaaja tekee ensimmäisen maalin, tasapelin kerroin jopa laskee! Lisäksi on aina uhkana, että ottelu päätyy maalittomaan tasapeliin. Tähän suositellaan ”0-0 vakuutusta” eli lyödään pieni summa vetoa sen puolesta, että ottelu päätyy 0-0 jolla vältytään tappiolta. Jos tätä strategiaa pyörittelee paperilla, niin aika äkkiä huomaa ettei maksa vaivaa.
Sen sijaan kannattaa tässäkin uida vastavirtaan ja lyödä ottelussa vetoa tasapelin puolesta kun ensimmäinen pallo on mennyt sisään. Usein myös 0-0 kertoimet ovat liian pieniä todennäköisyyksiin nähden, koska sitä ylipelataan näissä ”vakuutusvedoissa” joten arvoa saattaa löytyä myös myymällä näitä.
En tahdo tässä tuomita treidausta millään muotoa, mutta helppoa se ei kuitenkaan ole. Treidata voi lukemattomin eri tavoin ja on melko ilmeistä, että ne yksinkertaisimmat strategiat ovat aina ylipelattuja=ei tuottavia.

Lama ja tennispallot

Maailmantalous on ajautunut tai on ajautumassa pahimpaan lamaan sitten edellisen laman. Nykyinen lama on aina se pahin. Niin tulee olemaan myös seuraava. Tämä lama poikkeaa myös kaikista aikaisimmista lamoista kuten kaikki muutkin lamat, että kukaan ei oikein osannut sitä ennustaa. Tarkennus: tokihan moni tämänkin ennusti, mutta ei niin, että siihen oltaisi jotenkin reagoitu. Muutenhan koko lama olisi vältetty ja ennustukset olisivat silti menneet pieleen.

Mutta mikä tämä tällainen lama oikein on ja miksi sellainen aina tulee odottamatta? Lamaahan kukaan ei halua joten eikä voitaisi vain päättää, että pois paha lama ja tuotantomekanismit taas käyntiin. Tämä äkkiseltään naiivilta kuulostava kommentti ei ehkä olekaan niin hölmö kun sitä tarkemmin miettii. Nykyinen lama (tai taantuma jos sitä siksi haluaa kutsua, käytän nyt kuitenkin termiä lama) kun ei ole seurausta mistään ”konkreettisesta”. Jos maailmasta uhkaa loppua öljy, kaasu, puhdas vesi, rauta, tomaatit tai jokin muu yhteiskunnassa välttämätön hyödyke, niin silloin tuotantoa on pakko maailmanlaajuisesti leikata josta seuraa tuottavuuden lasku ja sitä myötä lama. Nyt mikään näistä hyödykkeistä ei ole ihan heti loppumassa. Lama syntyy ihan muista syistä.

Oletetaan, että tennispallojen arvo yhtäkkiä nousee.  Ostat tennispallon tänään hintaan 1 € niin voit myydä sen kuukauden päästä 3 eurolla. sama jatkuu vuoden pari ja tennispallojen hinta on 20 € tietämillä. Tässä vaiheessa kaikki haluavat ostaa tennispalloja koska niiden hinta vain jatkaa nousuaan. Ne ovat loistavia sijoituskohteita. Perustetaan tennispallorahastoja. Niiden hinnasta käydään johdannaiskauppaa ja villit ekonomistit keksivät mitä mielikuvituksellisimpia rahoitusinstrumentteja spekuloidakseen tennispalloilla. Niin kauan kun tennispalloilla spekuloidaan ”omalla” rahalla, kaikki on hyvin. Jos tennispallojen hinnat yhtäkkiä romahtavat, niin osa on voittanut ja osa taas hävinnyt. Raha vain on valunut taskusta toiseen. Nollasummapelissä makrotalous ei voita tai häviä yhtään mitään koska rahan määrä pysyy vakiona.

Kun tähän yhtälöön lisätään pankit, on tuhon siemen kylvetty. Moni haluaa sijoittaa tennispalloihin vaikka ei varallisuutta olekaan. Silloin kävellään pankkiin ja otetaan lainaa tennispalloja varten. Lainan takuuksi tennispallot kelpaavat loistavasti. Pankit markkinoivat tennispallolainojaan aggressiivisesti ja ihmiset niitä myös ottavat rahan kiilto silmissään. Tässä vaiheessa on hyvä muistaa, että kun pankit lainaavat rahaa, ne lainaavat rahaa jota ei ole olemassakaan. Raha luodaan tyhjästä lainanottohetkellä (Fractional-reserve banking). Tällä tavalla pankit pumppaavat tennispallo-businekseen lisää rahaa tyhjästä ja hinnat sen kuin nousevat. Välitön seuraus tästä on, että kaikki osapuolet rikastuvat. Ylimääräistä rahaa käytetään sitten muuhunkin kulutukseen. Positiivinen kierre on valmis. Puhutaan nousukaudesta. Ongelma tässä on se, että oikea taloudellinen kasvu tapahtuu vain ja ainoastaan työn tehokkuutta jatkuvasti lisäämällä. Tennispallojen arvostuskupla kun ei lisää minkäänlaista tehokkuutta. Jossain vaiheessa tulee hetki, kun joku puristelee keltaista 200 € hintaista tennispalloa kädessään ja miettii, että mikäs tässä nyt oikein maksaa. Eihän tämä sovellu kuin tenniksen pelaamiseen. Tennispallojen hinnat romahtavat, pankit alaskirjaavat valtavat luottotappiot. Kaikki se ylimääräinen kulutus joka oli sidottu tennispallojen arvonnousuun romahtaa. Yksinkertaisesti sanottuna lottovoitto kulutettiin ennen kuin arvontaa oli edes suoritettu. Kuten kaikissa muissakin arvostuskuplissa kenenkään mieleen ei nousun huumassa edes juolahtanut kyseenalaistaa, että miksi niiden tennispallojen hinnat vain jatkavat nousuaan. Syyksi riittää, että kaikki muutkin niin uskovat.

Mikään nousukausi ei ole kestävällä pohjalla jos se perustuu ainoastaan jonkin objektin odotettavissa olevaan arvonnousuun. On aivan sama puhutaanko tennispalloista, kiinteistöstä, osakkeista jne. Kuten jo mainitsin, ainoa tapa lisätä yhteistä hyvää on lisätä työn tuottavuutta. Auton valmistukseen kuluu tänä päivänä huomattavasti vähemmän työtunteja kuin 30 vuotta sitten. Lopputuloksena on, että useammilla ihmisillä on tänään mahdollisuus hankkia omistukseensa auto kuin 30 vuotta sitten. Samaan aikaan tuotantomenetelmät ovat kehittyneet huomattavasti, joten perusauto on paljon edistyksellisempi kuin ennen. Tämän on mahdollistanut nimenomaan työn tuottavuuden lisääntyminen, ei tennispallot.

Kritiikin kärki kohdistuu tässä tapauksessa absurdiin raha- ja pankkijärjestelmään joka mahdollistaa tällaiset arvokuplat. Ihminen kun ei kuitenkaan tästä mitään opi. Historia on täynnä esimerkkejä vastaavanlaisista kuplista. Rahoitusta sinänsä tarvitaan aina, eikä siinä mitään pahaa. Mutta kun lainaa on maailmassa paljon enemmän kuin yhteistä varallisuutta, ei kaikki voi olla ihan kohdallaan?

torstai 19. helmikuuta 2009

Vedonlyönti ja treidaus




Treidaus käsitteenä on useimmille tuttu rahoitusmaailman puolelta. Osakkeet ja valuutat ovat suosittuja kohteita. Periaatteessa mikä tahansa kaupankäynnin kohde jonka arvo muuttuu nopeasti on periaatteessa sovelias kohde treidaukselle. Win Capitassa hölmöille uskoteltiin, että tulosta tehdään juuri valuutta-treidauksella. Päivätreidaus, jossa osakekauppaa tehdään useasti saman päivän sisällä, ei eroa vedonlyönnistä paljoakaan.
Vedonlyöntipörssit ovat mainioita kohteita treidaamiseen. Mielestäni paljon parempia kuin ns. oikeat kohteet. Itse asiassa vedonlyöntipörssien suuri suosio perustuu siihen, että ne mahdollistavat tämän. Suurin osa vedonlyöntipörssien liikevaihdosta syntyy treidauksesta.
Mitä se treidaus vedonlyöntimaailmassa sitten on? Se on yksinkertaisesti vedon ostamista halvalla ja myymistä kalliilla. Vedonlyöntipörsseissä toinen osapuoli on vedon ostaja ja toinen vedonvälittäjän roolissa.

Vedon ostaminen (Back)

Jos kohteen kerroin on esimerkiksi 3 ja siihen panostetaan 10 €, niin riski hävitessä on panoksen verran (10 €) ja mahdollinen voitto panos x kerroin – panos (10 x 3 - 10 = 20). Tämä ei eroa mitenkään ”normaalista” kiinteäkertomisesta vedonlyönnistä.


Vedon myyminen (Lay)


Myydään veto kertoimella 3. ”Panostetaan” siihen 10 €. Vetoa myydessä siis voitetaan silloin kun kohde EI toteudu. Voitettaessa saamme palautuksena panostuksen verran (10 €) riippumatta kertoimesta. Jos kohde taas toteutuu, eli häviämme, joudumme maksamaan panos x kerroin – panos (10 x 3 – 10 = 20).

Jotta treidaaminen ylipäätään onnistuu, pitää olla likvidit markkinat joissa paljon volatiliteettia. Useimmista urheilulajeista voidaan lyödä vetoa reaaliaikaisesti ottelun tai tapahtuman ollen jo käynnissä. Tennis on hyvä esimerkki urheilulajista jossa kertoimet reagoivat voimakkaasti pelin edetessä.
Esimerkki tennisottelun kertoimien volatiliteetista ottelun aikana:



Kerroin Kaia Kanepin voitolle on ollut noin 1,7 ottelun alkaessa. Siitä se on pudonnut alimmillaan 1,07 tasolle, josta taas noussut lähes lähtölukemiin. Treidaaminen  tällaisilla kerroinvaihtelulla on palkitsevaa. Tenniksessä suuri volatiliteetti on hyvin yleistä.

Jalkapallossa tapahtumia on vähemmän ja kertoimet käyttäytyvät hyvin erilailla. Voidaan sanoa, että ne käyttäytyvät jopa ennustettavasti. Tämä taas ei tarkoita, että treidaaminen olisi jotenkin helpompaa



Kyseisessä esimerkissä kerroin sille, että ottelussa tehdään yli 1,5 maalia oli ottelun alkaessa 1,4. Ensimmäinen maali tehtiin 8 minuutin kohdalla, jonka jälkeen kerroin syöksyi kerralla 1,1 tuntumaan. Maalin syntyessä kertoimet jalkapallo-ottelussa käyttäytyvät lähes aina ennustettavasti.
Tässä vaiheessa kaikki tuntuu helpolta jos vain käsitteet tulivat tutuiksi. Seuraavaksi katsotaan, että löytyykö mitään valmista treidaus-strategiaa joka kenties olisi tuottava.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Korvaamaton toimitusjohtaja

Amerikkalainen autoteollisuus on kriisissä. Kaikki kolme suurta autojättiä (Chrysler, Ford, GM) ovat konkurssin partaalla. Maailmanlaajuinen ylituotanto, olematon tuotekehitys, omistajien lyhytnäköinen voitontavoittelu yhdistettynä käsillä olevaan talouskriisiin on vihdoin tuottanut hedelmää. Koska voitot kapitalisoidaan ja tappiot sosialisoidaan, niin kyseisten autoyhtiöiden pomot lensivät Capitol Hilliin kerjäämään veronmaksajien rahoja, jotta voisivat jatkossakin valmistaa autoja ilman optioita syöviä tuotekehityspaineita.

Tällaisten autotehtaiden pomoilta ei tietenkään voida odottaa juuri minkäänlaista tilannetajua, mutta kun kaverit saapuivat (kaikki) Detroitista omilla yksityiskoneillaan kääntyi tilanne farssiksi.  Tätä perusteltiin yhtiöiden normaalikäytäntönä turvallisuussyistä. Siis turvallisuussyistä!?

GM:n Rick Wagonerin palkka nousi vuodesta 2006 vuoteen 2007 9 miljoonasta 15 miljoonaan dollariin samaan aikaan kun yhtiö tekee jättitappiot.  Ja kaveria lennätetään ympäriinsä yksityiskoneella turvallisuussyistä! Pakko on kysyä, että mitä ja ketä tässä suojellaan? Jos Wagonerin jetti rämähtää maissipellolle, niin mitä sitten tapahtuu? Yhtiö menee kriisiin kun sitä voitosta voittoon luotsannut johtaja on poissa?  Olen valmis ottamaan vastaan GM:n toimitusjohtajan paikan tässä ja heti. Puolella palkalla. En vaadi yksityiskonetta. AA:n ensimmäinen luokka kelpaa minulle hyvin. Jos Wagoner saa kiskan Chapter 11-tilaan 15 miljoonan vuosipalkalla, niin siihen kykenen minäkin.

Toimitusjohtajat kerjuulla

Ylikertoimen metsästys osa 2 - Arbitraasi

Arbitraasi on tilanne kun kahden tai useamman vedonvälittäjän näkemys samasta kohteesta poikkeaa toisistaan niin paljon, että on mahdollista tehdä riskitöntä voittoa lyömällä kaikki vaihtoehdot kiinni. Toisaalta tällainen tilanne voi tulla vastaan myös samalla vedonvälittäjällä mikäli kertoimet muuttuvat tarpeeksi ennen tapahtuman alkua. Etenkin tenniksessä tai jalkapallon O/U-vedoissa joissa on vain kaksi vaihtoehtoa lopputulokselle saattaa tulla tällaisia eteen. Koska tämä blogi yrittää suhtautua vedonlyöntiin edes jonkinasteisella vakavuudella, en edes yritä esittää, että arbitraasit olisivat tie rikkauksiin. Tällaisia, näin väittäviä sivustoja on netti pullollaan, valitkaa sieltä suosikkinne. Arbitraaseja voi kuitenkin hyödyntää ylikertoimien metsästyksessä. Miten?

Nyt tätä kirjoittaessani löysin seuraavanlaisen ottelun:

Tennis: United States, ATP Memphis, Singles 2009 (18/02/09)


Stefan Koubek V Guillermo Garcia Lopez


Kertoimet: BetSense 1,81 ja vastaavasti Betsson 2,62



Nopeasti laskemalla 1/1,81+1/2,61 = 0,93 Eli kyseessä on melko selkeä arbitraasi-tilanne. Mitä se meille kertoo? No se kertoo sen, että ainakin toinen näistä on 100 % varmuudella ylikerroin. Ylikertoimen valitseminen kahdesta vaihtoehdosta tuntuu jo inhimilliseltä. Jos valitsee kohteen tarkkaan, on hyvin mahdollista, että päätyy ylikertoimeen useammin kuin joka toinen kerta. Jos sattuu vielä omistamaan pelitilin sillä välittäjällä jonne valinta kohdistuu ja välittäjä on luotettava eikä rajoita panoksia, rahanteko voi alkaa. Monta muttaa ja jossia matkalla. Tätä se on.

Ylikertoimen metsästys

Voitollinen vedonlyönti on periaatteessa hyvin helppoa. Pelataan ainoastaan sellaisia kohteita, jotka osuvat useimmin kuin 1/kerroin. Tällaisia kutsutaan ylikertoimiksi, englanniksi ”value bet”. Jorma Vuoksenmaa opetti tämän ylikertoimen käsitteen aikoinaan suomalaiselle pelikansalle niin hyvin, että periaatteita tuskin täytyy käydä läpi sen tarkemmin. Mikäli käsite ei ole tuttu, kannattaa perusteet lukea esim. täältä:

Sen sijaan nyt keskitytään ylikertoimen syvällisempään pohdintaan. Ylikertoimen määrittely esimerkiksi noppapeleissä, ruletissa tai jopa pokerissa on hyvin helppoa koska kaikki alkuarvot todennäköisyyden määrittelemiseksi ovat tiedossa. Toisin on urheiluvedonlyönnissä jossa lopputulokseen vaikuttavia tekijöitä on käytännössä ääretön määrä. Usein kuulee pelurien puhuvan jonkin ottelun (esim. jalkapallo) absoluuttisesta todennäköisyysjakaumasta tai ”oikeista” kertoimista. Sellaisia ei ole olemassakaan!

Otetaan esimerkki. Tehtävänä on lyödä vetoa jalkapallo-ottelun kotivoitosta. Ainoa asia joka on tiedossamme, että kyseessä on jokin Eurooppalainen jalkapallo-liiga. Näillä lähtötiedoilla voimme arvioida, että todennäköisyys kotivoitolle on 45 %. Eli rehellinen kerroin on noin 2,3. Sitä suurempi kerroin on ylikerroin ja pienempi vastikään alikerroin jota ei siis kannata pelata. Nyt onkin niin, että joku parempi pelaaja on tutkinut asiaa tarkemmin ja tietää, että kyseessä on Itävallan liiga jossa kotivoittojen osuus on 56 %. Silloin kerroinrajaksi riittää 1,8. Kolmas edellisiä parempi pelaaja on tehnyt kotiläksynsä ja tietää, että kyseessä on ottelu Rapid Wien – Altach. Kerroinrajaksi riittää 1,15! Tätä ketjua voidaan periaatteessa jatkaa periaatteessa vaikka kuinka pitkälle. Jossain vaiheessa tulee toki vastaan joku Heisenbergin epätarkkuusperiaate joka määrittelee kuinka tarkasti todennäköisyyttä voidaan edes teoriassa määritellä vaikka tietoa olisi rajattomasti saatavilla.

Se mitä tällä nyt haluan sanoa on, että periaatteessa jokainen kerroin toteutuessaan on ylikerroin. Kyse on ainoastaan siitä, että kuinka tarkasti se osataan määritellä. Kauneus on katsojan silmissä. Tämä tiedonjyvänen on sinänsä melko teoreettinen, koska tiettyyn rajaan asti todennäköisyyden arvioiminen on melko helppoa mutta sen jälkeen epävarmuus lisääntyy huomattavasti. Nykyään Internetin aikakaudella lähes kaikki tieto todennäköisyyksien summittaiseen määrittelemiseen on kaikkien saatavilla. Tällaisia ovat joukkueiden aikaisemmat suoritukset, maalimäärät, kokoonpanotiedot, motivaatiotekijät, sää jne. Vedonlyöntimarkkinat ovat melko tehokkaat. On lähestulkoon mahdotonta saada käsiinsä sellaista merkittävää tietoa, jota muilla ei ole käytössään. Samaisesta syystä omien kertoimien laskenta on melkoisen epäkiitollista puuhaa. On turha kuvitella, että kun lyö datan Exceliin ja siihen muutaman tilastollisen funktion päälle, niin saadaan lukuja joilla löydetään juuri ne ylikertoimet joita kukaan muu ei löytänyt. Ei, kertoimet ovat jo laskettu valmiiksi moneen kertaan. Täytyy olla jokin toinen tapa määritellä ne.

Ei unohdeta urheiluvedonlyöntiä

Pokeri on elänyt voittokulkua mediassa viime vuosina. Tästä syystä vanha kunnon urheiluvedonlyönti on jäänyt toispuoleiseen asemaan eri medioissa. totuus on kuitenkin se, että urheiluvedonlyönti on vähintäänkin yhtä varteenotettava tapa hävitä (tai joskus jopa voittaa, kuuluu väitettävän) rahaa kuin pokeri.

Urheiluvedonlyöntiä on Suomessa ollut tarjolla eri muodoissa jo pitemmän aikaa. Varsinaisesti se alkoi kuitenkin vuonna 1993 Veikkauksen lanseeraaman pitkävedon myötä. Pitkäveto oli ja on edelleen kuitenkin aika epäreilu pelaajia kohtaan huonon palautusprosenttinsa ansiosta.

Maailmalla, jossa pelureiden rahoista käydään kovaa kilpaa löytyy ehdoiltaan loistavia vaihtoehtoja ”järkipelureille”. Vedonlyöntipörssit, joissa pelaajat lyövät vetoa keskenään ovat varteenotettavia vaihtoehtoja. Toiminnaltaan vedonlyöntipörssit muistuttavat siinä mielessä nettipokeria, että pelaajat pelaavat keskenään ja pelinjärjestäjä ottaa komission pelaamisesta. Tällä tavalla pelaajan ja pelinjärjestäjän kesken ei synny eturistiriitaa. Mitä suurempi pelivaihto, sen parempi pelinjärjestäjälle. Vedonlyöntipörssien komissiot pyörivät 5 % tuntumassa. Tämä tarkoittaa sitä, että voitolliseen peliin tarvitaan ainoastaan +5 % tarkemmat arviot kuin yleinen mielipide. Helppoa rahaa? Valitettavasti totuus on se, että ainoastaan pari prosenttia pörsseissä pelaavista pystyvät pitkällä tähtäimellä voitolliseen tulokseen. Tarkoitukseni on tutkia, että kuinka tähän parin prosentin ”eliittiin” päästään.