Filosofista jorinaa rahasta
Maailmaa ei paranneta filosofisella jorinalla, mutta ajatuksella on kiva leikkiä. Talouskriisistä syytetään ahneita pankkiireja. Ahneiden ihmisten käsittämätön ”kaikki mulle heti” mentaliteetti on tullut tiensä päähän. Joku voi nähdä tämän kriisin hyvänä asiana, koska se palauttaa nämä ahneet ruotuun. Ei se mitään vaikka kaikki kärsivät, kunhan ahneet saavat opetuksensa. Keitä nämä ahneet sitten ovat? Ahneita ovat ihmiset, eli me kaikki yhdessä. Markkinatalous (vapaa sellainen) on siksi paras talousjärjestelmä, koska se tunnustaa ihmisen ahneuden ja muuttaa ahneuden talouskasvuksi josta me kaikki hyödymme. Aina välillä joku pysähtyy kysymään, että pitääkö talouden aina vaan kasvaa? Niin kauan kuin ihminen tahtoo aina vähän enemmän ja vähemmällä vaivalla, niin talous jatkaa kasvuaan. Ei se muuksi tule muuttumaan.
Talouskasvua voidaan kritisoida ympäristön kannalta ihan oikeutetusti. Talouskasvu perustuu suureksi osaksi jatkuvaan luonnonvarojen riistoon. Olen tässä kuitenkin optimisti uskoen, että talouskasvu voi olla kestävää ilman luonnonvarojen jatkuvaa riistoa. Talouskasvu ei johdu pelkästään tuotannon absoluuttisesta määrästä, vaan myös tuotannon tehostaminen tuo kasvua. Niin kauan kun on olemassa ihmisiä, joilla ei vielä ole televisiota, mutta haluaisivat sellaisen, perustuu kasvu luonnonvarojen riistoon. Toisaalta, nykyaikaiseen televisioon menee huomattavasti vähemmän raaka-aineita kuin 15 vuotta sitten. Taloudellinen kasvu on saatu aikaan uusilla teknisillä ratkaisuilla ja kierrätettävillä materiaaleilla. Lopputulos on kuitenkin ”enemmän” kuin ennen. Kun autotehtaat kehittelevät uusia, aiempaa vähemmän kuluttavia mallejaan käyttäen enenevissä määrin kierrätysmateriaaleja, mahdollistaa tuotannon tehostuminen eli tässä tapauksessa jalostusaste talouskasvun.
Takaisin pankkikriisiin. Koska ihminen on mikä on, niin on turha yrittää kehittää sääntelyä tai jotain muuta suitsemiskeinoa ja toivoa, että hän ehkä jonain päivinä muuttuisi. Samasta syystä on turha syyllistää ahneita pankkiireja talouskriisistä. He loivat rahaa tyhjästä, koska näin oli mahdollista tehdä olemassa olevan järjestelmän puitteissa. Syy ei siis ollut sääntelyn puute, vaan sääntely itsessään mahdollisti tämän.
Sanotaan, että toimiakseen markkinatalous vaatii loukkaamattoman oikeuden yksityisomaisuuteen sekä mahdollisuuden vapaaseen kilpailuun. Tähän lisäisin vielä rahan suvereniteetin. Jos hyödykkeiden hinta muodostuu kysynnän ja tarjonnan tasapainosta, niin rahan arvon tulee olla vakaa ja kaikkien osapuolien tunnustama. Jos jollekin osapuolelle annetaan erillinen oikeus rahan luontiin (keskuspankit, pankit) kysynnän ja tarjonnan mukaan (FIAT-raha), muuttuu järjestelmä epävakaaksi mahdollistaen talouden syklit ja ylilyönnit. Aina kun jokin taho saa etuoikeuden, käytetään sitä väärin ennemmin tai myöhemmin. Rahan tarkoitus on olla väline, jolla käyttöarvoltaan erilaisia hyödykkeitä voidaan yhteiskunnassa keskenään vaihdella. Mitä vakaampi ja luotetumpi tämä väline on, sen tehokkaammin markkinat toimivat. Rahalla itsellään ei saisi olla minkäänlaista itseisarvoa, se ei ole hyödyke jonka määrän lisääminen lisäisi talouskasvua. Rahan määrän ja sitä myötä sen arvon vaihtelua ei saisi tapahtua ilman konkreettista ärsykettä. Konkreettinen ärsyke on esimerkiksi öljyvarastojen väheneminen, joka nostaa öljyn hintaa kysynnän ollessa vakio. Tuotannon tehostumisesta johtuva kehitys luo ärsykkeen joka laskee tuotteen hintaa. Taloudellinen kasvun pitäisi siis näkyä rahan arvon kasvuna eli deflaationa. Jos jollakin on erillinen oikeus luoda itse näitä välineitä (rahaa) ja käyttää niitä ostaakseen hyödykkeitä, on kyseessä varkaus, eli rikos yksityisomaisuutta kohtaan. Huomionarvoista on, että valtiot käyttävät tätä etuoikeuttaan rahan luomiseen rahoittaakseen hankkeita (mm. sotia) inflaation kautta.
Rivien välistä voi lukea, että pidän kultakantaa parempana ratkaisuna kuin nykyistä FIAT-rahaa. Näin onkin, teollinen vallankumous tapahtui kultakannan alla deflaation voimin. Kultakanta sellaisenaan on melko keinotekoinen ja puutteellinen järjestelmä ihan käytännön syistä ja puheita sen palauttamisesta voidaan pitää puhtaana utopiana. Idea siitä, että rahan määrä sidotaan johonkin ”pysyvään” on kyllä oikea, mikä se sitten onkaan.
Talouskasvua voidaan kritisoida ympäristön kannalta ihan oikeutetusti. Talouskasvu perustuu suureksi osaksi jatkuvaan luonnonvarojen riistoon. Olen tässä kuitenkin optimisti uskoen, että talouskasvu voi olla kestävää ilman luonnonvarojen jatkuvaa riistoa. Talouskasvu ei johdu pelkästään tuotannon absoluuttisesta määrästä, vaan myös tuotannon tehostaminen tuo kasvua. Niin kauan kun on olemassa ihmisiä, joilla ei vielä ole televisiota, mutta haluaisivat sellaisen, perustuu kasvu luonnonvarojen riistoon. Toisaalta, nykyaikaiseen televisioon menee huomattavasti vähemmän raaka-aineita kuin 15 vuotta sitten. Taloudellinen kasvu on saatu aikaan uusilla teknisillä ratkaisuilla ja kierrätettävillä materiaaleilla. Lopputulos on kuitenkin ”enemmän” kuin ennen. Kun autotehtaat kehittelevät uusia, aiempaa vähemmän kuluttavia mallejaan käyttäen enenevissä määrin kierrätysmateriaaleja, mahdollistaa tuotannon tehostuminen eli tässä tapauksessa jalostusaste talouskasvun.
Takaisin pankkikriisiin. Koska ihminen on mikä on, niin on turha yrittää kehittää sääntelyä tai jotain muuta suitsemiskeinoa ja toivoa, että hän ehkä jonain päivinä muuttuisi. Samasta syystä on turha syyllistää ahneita pankkiireja talouskriisistä. He loivat rahaa tyhjästä, koska näin oli mahdollista tehdä olemassa olevan järjestelmän puitteissa. Syy ei siis ollut sääntelyn puute, vaan sääntely itsessään mahdollisti tämän.
Sanotaan, että toimiakseen markkinatalous vaatii loukkaamattoman oikeuden yksityisomaisuuteen sekä mahdollisuuden vapaaseen kilpailuun. Tähän lisäisin vielä rahan suvereniteetin. Jos hyödykkeiden hinta muodostuu kysynnän ja tarjonnan tasapainosta, niin rahan arvon tulee olla vakaa ja kaikkien osapuolien tunnustama. Jos jollekin osapuolelle annetaan erillinen oikeus rahan luontiin (keskuspankit, pankit) kysynnän ja tarjonnan mukaan (FIAT-raha), muuttuu järjestelmä epävakaaksi mahdollistaen talouden syklit ja ylilyönnit. Aina kun jokin taho saa etuoikeuden, käytetään sitä väärin ennemmin tai myöhemmin. Rahan tarkoitus on olla väline, jolla käyttöarvoltaan erilaisia hyödykkeitä voidaan yhteiskunnassa keskenään vaihdella. Mitä vakaampi ja luotetumpi tämä väline on, sen tehokkaammin markkinat toimivat. Rahalla itsellään ei saisi olla minkäänlaista itseisarvoa, se ei ole hyödyke jonka määrän lisääminen lisäisi talouskasvua. Rahan määrän ja sitä myötä sen arvon vaihtelua ei saisi tapahtua ilman konkreettista ärsykettä. Konkreettinen ärsyke on esimerkiksi öljyvarastojen väheneminen, joka nostaa öljyn hintaa kysynnän ollessa vakio. Tuotannon tehostumisesta johtuva kehitys luo ärsykkeen joka laskee tuotteen hintaa. Taloudellinen kasvun pitäisi siis näkyä rahan arvon kasvuna eli deflaationa. Jos jollakin on erillinen oikeus luoda itse näitä välineitä (rahaa) ja käyttää niitä ostaakseen hyödykkeitä, on kyseessä varkaus, eli rikos yksityisomaisuutta kohtaan. Huomionarvoista on, että valtiot käyttävät tätä etuoikeuttaan rahan luomiseen rahoittaakseen hankkeita (mm. sotia) inflaation kautta.
Rivien välistä voi lukea, että pidän kultakantaa parempana ratkaisuna kuin nykyistä FIAT-rahaa. Näin onkin, teollinen vallankumous tapahtui kultakannan alla deflaation voimin. Kultakanta sellaisenaan on melko keinotekoinen ja puutteellinen järjestelmä ihan käytännön syistä ja puheita sen palauttamisesta voidaan pitää puhtaana utopiana. Idea siitä, että rahan määrä sidotaan johonkin ”pysyvään” on kyllä oikea, mikä se sitten onkaan.
Kommentit
Lähetä kommentti