Fish & Chips


Sunnuntain päivällissuunnitelmat menivät positiivisella tavalla uusiksi, koska Kurttilan kalatukusta soitettiin ja pyydettiin noutamaan 3 kiloinen, edelleen sätkivä hauki.

Suuresta hauesta saa sopivan kokoisia ruodottomia paloja, joten Fish & Chips oli heti mielessä. Fish & Chips on perinteinen englantilainen satamatyöntekijän tuhti ruoka. Rakkaudella tehtynä se on todella hyvää, mutta melkoinen tekeminen siinä  on. Vaiva kuitenkin palkitaan.

Kalan käsittely


Vaaleaa tuoretta kalaa (haukea, kuhaa, turskaa)

Fish & Chips tehdään vaalealihaisesta kalasta. Hauki soveltuu mainiosti, koska sen liha pysyy hyvin koossa. Kuhakin käy, mutta hajoaa helpommin friteeratessa. Tällä kertaa fileoin hauen ja perkasin sen ruodottomaksi. Hauen de-ruodottaminen ei ole ihan yksinkertaista, mutta Youtubesta löytyy siihenkin ohjeet. Kun palat ovat ruodottomia, niin suolaa ne kevyesti ja laita sivuun odottamaan.


Friteeraustaikina

Vehnäjauhoja
maitoa
munaa
Olutta


Kalat leivitetään taikinassa ennen friteerausta. Ideana on, että taikinasta tulee friteeratessa enkelinkevyt, rapea ja ilmava. Sekoita jauhot, maito ja munankeltuainen hyvin. Taikinan pitäisi tässä vaiheessa olla yhtä paksua kuin siirappi. Vatkaa munanvalkuaiset kovaksi. Kovaksi vatkatut munanvalkuaiset ja olut sekoitetaan kevyesti taikinaan juuri ennen friteerausta.
Dippaa kalat taikinaan ja laita ne varovasti kuumaan öljyyn. Öljyn lämpötila on hyvä olla noin 170 -190 asteessa jolloin kaloista tulee rapeita. Kalat ovat sopivan kypsiä noin 3 minuutissa.

Rapeat ranskalaiset

Rapeat ranskalaiset perunat ovat todella hyviä kun ne tehdään itse. Valitettavasti useimmat ohjeet niiden tekemiseen ovat huonoja. Minun reseptini on takuulla toimiva ja perunoista tulee rapeita pinnalta ja pehmeitä sisältä.
Perunalajikkeen pitää olla jauhoinen. Van Gogh on suosikkini. Viipaloi perunat sopivan kokoisiksi tikuiksi. Keitä perunoita lihaliemessä noin 4-5 minuuttia. Varo etteivät ne kypsy liikaa, muuten menee muusiksi. Laita perunat lävikköön kuivumaan. Seuraavaksi perunoita kypsytetään 140 asteisessa öljyssä noin 6-7 minuuttia. Laita perunat taas lävikköön valumaan. Lopuksi perunoita käristetään muutama minuutti 190 asteisessa öljyssä juuri ennen tarjoilua. Suolaa perunat kevyesti sormisuolalla.

Majoneesi

1 munakeltuainen
½ tl suolaa
½ tl valkopippuria
½ tl hunajaa
1 tl valkoviinietikkaa
1 tl A L'Ancienne Dijon sinappia
2 dl neutraalia kasvisöljyä

Perinteisesti Fish & Chips tarjotaan majoneesin, hernepyreen ja mallasetikan kanssa. Minulla ei ollut aineita kuin majoneesiin jonka maustoin persiljalla.
Sekoita munankeltuainen, hunaja, etikka, suola ja valkopippuri keskenään. Lisää öljyä tipoittain samalla käsin sekoittaen. Jos käytät sähkövatkainta, niin käytä hitainta nopeutta, muuten on vaarana että majoneesi juoksettuu. Mausta lopuksi sinapilla ja yrteillä.





Kommentit

Suositut tekstit