sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Sony NEX-5N ensitunnelmat


Sony NEX-5N 



Sonylta on juuri ilmestynyt uusi peilitön järjestelmäkamera NEX-5N ja pakkohan sellainen oli saada. Erityisen mielenkiintoisen kamerasta tekee sen APC-C kokoinen kenno, joka mahdollistaa vastaavan kuvanlaadun kuin ”oikeissa” järjestelmäkameroissa. 16 Megapikselin kenno on sama jota käytetään esim. Nikonin ja Pentaxin uusissa järjestelmärungoissa. Kun metsästetään hyvää kuvanlaatua, niin kennon koko on se mistä lähdetään liikkeelle. Kennon koolla tarkoitan fyysistä kokoa, en megapikseleitä. Pientä kennoa on mahdoton tehdä yhtä hyväksi kuin suurempaa, fysiikan lakeja ei voi tässä ohittaa. Teknisiltä ominaisuuksiltaan kennon pitäisi olla parasta mitä nyt saatavilla, joten siltä osin kaiken pitäisi olla kunnossa.

Kokovertailua Canon 40D ja Sony NEX-5N edestä

Kokovertailua Canon 40D ja Sony NEX-5N Takaa


Kamera on pieni, todella pieni kun sitä vertaa esim. Canonin 40D – runkoon. Kennon koko asettaa kuitenkin rajoitteita objektiivien koolle, niitä kun ei saa yhtä pieniksi kuin esim. Olympuksen PEN-kameroissa, joissa on pienempi kuvakenno. Pienuudesta on etua, mutta myös haittaa: Suljinaikaa ei saa käsivaralta mitenkään niin pieneksi kuin suuremmissa rungoissa, koska laukaisimen painaminen tahtoo heilauttaa pientä kameraa. Ehkäpä harjoittelu tässä auttaa. Toinen ongelma on, että pienet nappulat tekevät kamera säätämisen (ISO, valotus jne.) hankalammaksi kuin CaNikoneissa. Hanskat kädessä se lienee mahdotonta, joten ammattilaisen työkaluksi tästä ei ole vaikka kuvanlaatu olisikin erinomainen.

OM Zuiko 35-105mm adapterilla kiinnitettynä



Peilitön tarkoittaa tällaista, siksi kameraan saa kiinni putken kuin putken
Kontrasti korostuu valkoisella kun tarkennus on kohdillaan


Kameraan ei toistaiseksi ole saatavilla kovinkaan laajaa objektiivivalikoimaa ja mukana tullut kittilasi 18-55mm ei ole optisesti kovin kummoinen, mutta lisää putkia on varmasti tulossa, sillä NEX on etenkin Japanissa todella suosittu. Rajoittunut objektiivivalikoima ei ole minulle mikään ongelma, koska kameraan saa adapterilla kiinni lähes linssin kuin linssin. Adaptereita saa Ebaysta parin kympin hintaan.
Adaptereilla liitettävissä vanhemmissa objektiiveissa ei ole automaattitarkennusta, mutta manuaalinen tarkennus on tällä kamera tehty todella toimivaksi. MF-assist –toiminto näyttää suurennetun kuvaosion näytöllä ja peaking-toiminto korostaa kontrastia kun tarkennus on kohdillaan.


Kuvanlaatu – kuten tuli jo todettua on tässä kamerassa todella hieno, etenkin jos eteen laittaa laadukkaan lasin. Laadukkaan AA-suotimen ansiosta kuvat ovat teräviä. Dynamiikka on laaja, mahdollistaen lähes HDR-tyyppisen efektin ihan normaaleista kuvista. Hämäräkuvausominaisuudet ovat parasta mitä kroppikennoissa on tähän asti tullut vastaan. ISO 6400 on täysin käyttökelpoinen lähes mihin tahansa käyttöön. Kamera ei ole vielä Adoben ohjelmistojen (Lightroom/Photoshop) tuettujen listalla, joten RAW-kuvien kehitys Lightroomissa vaati pikkaisen kikkailua, joten en ole saanut värejä täysin luonnonmukaisiksi mutta lähelle silti. 

Muutama otos kyseisellä kameralla. Objektiivina kahdessa ensimmäisessä OM Zuiko 28mm F/2 (klikkaamalla alkuperäiseen kokoon):






lauantai 24. syyskuuta 2011

Tex-Mex




En tiedä kuka Tex-Mexin alun perin keksi, mutta siitä olen varma, että krapulassa se on ideoitu, niin hyvin se siihen sopii. Siitäkin huolimatta, että tänä päivänä Tex-Mex on niin ysäriä ja santafeissä sun muissa ei käy enää kuin ketjulompsa-retkut, niin sitä tosiasiaa ei voi ohittaa, että Tex-Mex on loistavaa ruokaa. Jos se tehdään tuoreista raaka-aineista ohittaen kaupan Tex-Mex hyllyt, niin on se myös terveellistä verrattuna muuhun ”roskaruokaan”.
Tällä kertaa oli vuorossa tortilloja, eli täytettyjä lettuja. Letut ostettiin valmiina, täytteenä jauhelihaa, guacamolea, tomaattisalsaa, ranskankermaa ja tapenadea.  Tapenade nyt ei ole mitään Tex-Mexiä, mutta sitä teki mieli.

Tomaattisalsa


Tomaattisalsa

Tomaattia
Tomaattipyrettä
Sipulia
Valkosipulia
Chiliä
Etikkaa löräys
Oliiviöljyä
Juustokuminaa
Oreganoa
Mustapippuria
Suolaa

Kalttaa tomaatit ja poista niistä sisus. Pilko ne veitsellä pieniksi. Pilko sipuli ja valkosipuli ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Älä missään nimessä käytä mitään sähköistä sekoitinta, muuten soosi menee vetiseksi.

Guacamole


Guacamole

Kypsää avocadoa
Sitruunamehua
Tuoretta minttua
Juustokuminaa
Suolaa

Sekoita sauvasekoittimella tahnaksi


Tapenade

Mustia kalamata oliiveja
Anjovista (niitä suolattuja ja öljyyn säilöttyjä, ei Abban)
Kapriksia
Valkosipulia
Tilkka woosteria
Oliiviöljyä
Mustapippuria

Poista oliiveista kivet ja pilko ne sekä muuta ainekset veitsellä hienoksi. Notkista lopuksi oliiviöljyllä


Lihamössön maustesekoitus

Suolaa
Savustettua paprikajauhetta (saa Espanjasta, tai Stockan herkusta noin 10x hinnalla)
Juustokuminaa
Oreganoa
Chiliä
Mustapippuria

Nauti ruoka sopivassa krapulassa, ruokajuomaksi meksikolaistyyppinen olut sitruunalohkolla.




lauantai 17. syyskuuta 2011

Pippuripihvi




Pippuripihvi on niin kasaria, jottei jopa 70-lukua, mutta niin vain on että aina kun telkkarissa näkyy joku vihreiden kansaedustaja tai vastaava paasaamassa lehmien pierujen metaanipäästöistä – niin pippuripihviähän sitä karnivoorin silloin tekee mieli.

Pippuripihvin alkuperästä on monenlaista tarinaa, mutta ranskasta se on lienee lähtöisin ja reseptinä melko uusi, ensimmäiset maininnat löytyvät 1900-luvun alkupuoliskolta. Perusreseptiikka on hyvin yksinkertainen, joten sitä on kiva pikkuisen tuunata oman maun mukaan. Pippuripihvi on periaatteessa helppo valmistaa mutta vieläkin helpompi pilata.



Laadukasta lehmän/hevosen sisäfileetä (hifistit  valitsevät fileen keskiosan)
Ranskankermaa
Voita
Mustapippuria (karkeasti, mielellään morttelissa jauhettua)
Suolaa
Salottisipulia
Valkosipulia (vain vähän, hyvin vähän)
Demi-glaze kastiketta
Dijon sinappia
Makeaa viiniä (Sherry, Port tms.)
Viinaa flambeeraukseen (konjakki, viski tai tumma rommi käy hyvin)



Kastikepohja

Pilko salottisipuli ja valkosipuli pieniksi ja freesaa niitä kattilan pohjalla voissa. Lisää kattilaan Demi-glaze, Dijon ja tilkka viiniä. Keitä kastiketta pienellä tulella noin tunti. Siivilöi sen jälkeen sipulinpalat pois kastikkeesta ja jätä kastike tuleen makaamaan.

Ja ne pihvit


Ota liha lämpenemään huoneenlämpöön ainakin pari tuntia ennen paistamista. Jääkaappikylmän lihan paistaminen on varma keino pilata pihvi - lopputuloksena on silloin pihvi joka on korppu päältä ja kylmä sisältä. Leikkaa liha paksuksi pihveiksi ja poista kalvot jos niitä on. Paista pihvit voissa korkeintaan, siis korkeintaan medium-kypsyyteen (pinnalta ruskea, sisältä kiinteytynyt ja punertava). Jos haluaa pihvinsä kypsänä, niin silloin tämä ruoka ei ole sinua varten.  Jos laadukkaassa piffiravintolassa tilaa pihvinsä kypsänä, niin voit olla varma, että se valmistetaan fritti-keittimessä tai mikroaaltouunissa. Pippuripihviä EI nyt vain syödä kypsänä, sillä siisti.
Paistoajasta on mahdoton antaa mitään tarkempaa ohjetta, se riippuu niin paljon pannun lämpötilasta ja pihvin paksuudesta, harjoitus tekee tässäkin mestarin. Paistotekniikasta sen verran, että pihvit käännetään vain kerran ja niiden annetaan paistua rauhassa, ei törkitä tai liikutella. Pihvit on mielestäni paras maustaa suolalla ja runsaalla pippurilla juuri paistovaiheessa. Pippuripihvissä kuuluu olla paljon pippuria, reilu teelusikallinen pippurirouhetta pihviä kohden on määrä josta on hyvä aloittaa. Sisäfilee on lihan ruhonosista se kaikkein mauttomin, joten kaikki ruoan omaa makua korostavat viritykset voi tyystin unohtaa. Sisäfileen suosio ei suinkaan johdu sen mausta, vaan siitä että sitä on helppo pureskella.
 Juuri ennen tavoiteltua kypsyysasetta kaada pihvien päälle loraus viinaa ja liekitä. Varo liesituuletinta, hiuksia, kulmakarvoja ja muuta sen sellaista. Liekitys on paitsi ohjelmanumero, niin se antaa myös karamellimaista makua. Kaada pihvien joukkoon kastike ja saman verran ranskankermaa. Tarjoa heti ja lisää vielä pippuria.











keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Unkarilainen gulassikeitto



” Hösten kommer snart. De går med vindens fart” laulaa Tomas Ledin. Syksyisin tekevät tuloaan juurekset, säilöntä, hauduttaminen jne. Raikkaus paistaa poissaolollaan. Tavallaan tämä antaa l(j)uovalle kokille enemmän vapauksia toteuttaa itseään. Tällä kertaa syksyn kutsuun vastataan gulassikeitolla. Gulyashus oli alun perin unkarilainen liharuoka jota lammaspaimenilla oli mukanaan pitkillä matkoilla. Lihat paloiteltiin suuriksi paloiksi ja paistettiin kuiviksi, näin ne oli helppo säilöä lampaan mahalaukusta tehtyihin pusseihin ja kantaa mukanaan. Ruokaa tästä saatiin niin, että lihaan lisättiin paprikaa ja vettä, veden määrästä siiten riippui tuliko siitä keittoa, muhennosta tai yhtikäs mitään.

Gulassikeiton valmistaminen on yksinkertaista kun muistaa muutaman perussäännön. Unkarin kielessä sana paprika tarkoittaa ainoastaan paprikajauhetta, tämä paprikajauhe on gulassin yksi ainesosa, ei mauste. Jos on reseptikokkaaja, niin sellaiset ohjeet joissa unkarilaiseen ruokaan lisätään öljyä kannattaa ohittaa välittömästi. Unkarissa öljyllä voidellaan, laardilla maustetaan.

Gulassikeitto (gulyás leves)

Lihaa (nautaa, possua, lammasta samaa mitä karjalanpaistissa)
luista lihaa (häränhäntää, osso buco)
laardia (savukylki käy hyvin)
perunaa
porkkanaa
selleriä
sipulia
valkosipulia
tomaattia
paaaljon paprikaa (tuoretta ja jauhetta)
laakerinlehteä
suolaa
pippuria
Paista lihapalat ruskeiksi laardin kera valurautapadassa. Raasta porkkana ja selleri, pilko perunat, valkosipuli, tomaatti ja paprika pieniksi. Lisää ne lihojen kanssa kattilaan. Anna muhia pitkään, niin pitkään, että luuydin antaa makua ja lihat ovat varmasti pehmeitä. Valmiin keiton koostumus on ”muhjuista”, ei kirkasta. Koristele valmis keitto persiljalla ja smetanalla.