sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kerro minulle, Zorbas



Kreikka on mielenkiintoinen tapaus. Valtion elää yli varojensa muiden kustannuksella mutta kansa porskuttaa. Köyhä maa jossa asuu rikas kansa. Maa olisi velaton kymmenessä vuodessa, jos veroja edes yritettäisiin kerätä. Hullunkurisinta on se, että velkojamaat vaativat mm. veroasteen reipasta nousua Kreikkaan, jolloin veronmaksuhalukkuus laskenee entisestään. Ei Kreikan ongelma koskaan ole ollut siinä, että veroaste olisi liian alhainen, vaan siinä että kukaan ei maksa veroja.

Ei kreikkalaisten veromaksuhalun puutetta voi tietenkään pelkästään moittia – valtio kun tuhlailee rahaa kaikenlaiseen höpö-höpöön. Kreikan suurista puolustusmenoista on kohistu pitkään. Kreikkalaisten motivointi suuriin armeija-kuluihin ovat huonot välit Turkin kanssa. Molemmat tosin kuuluvat Natoon – jos Kreikan ja Turkin välille syntyy kränä, niin ketäs se Nato sitten puolustaa?

Oli huvittavaa huomata kuinka Kreikkaan on purrut tämä ”kuittipakko”. Kaikista ostoksista saa salamannopeasti kuitin ihan pyytämättä. Tämähän ilahduttaa etenkin luterilaisella työmoraalilla varustettuja hölmöjä Suomalaisia. Hölmöjä siksi, että kuitteja nyt voi kirjoitella kuka tahansa. Kuitti sellaisenaan ei todista, että veroja maksetaan yhtään mihinkään luki siinä kuitissa mitä tahansa. Santorinilla oli eräässä tavernassa kassakone juhlallisesti pöytien keskellä. Kassakoneen Malli oli 80-luvulta, jossa ei ole mitään muistia, yhteyksistä ulkomaailmaan puhumattakaan. Kassakoneessa on ainoastaan kontrollinauha, joka tuskin oli koneessa sisällä. Asiakas saa kuitin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Ruoka oli hyvää.



Kreikkalaiseen mentaliteettiin pääse parhaiten sisälle lukemalla Niko Kazantzakisen Kerro minulle, Zorbas, joka on elämänjanoisuudessaan ainutlaatuinen kuvaus. Lukemalla kirjan ymmärtää, että ei se velkojen- tai verojen maksu nyt lopulta niin tärkeää ollutkaan. Tanssi, ruoka, viini ja naiset ovat paljon tärkeämpiä.



Kreikkalainen ruoka on kyllä ihan parasta mitä kuvitella saattaa, veroilla tai ilman. Se ei ole yhtä hienostunut kuin ranskalainen, eikä yhtä monipuolinen kuin espanjalainen tai italialainen keittiö, mutta jotenkin teeskentelemättömän raikasta ja maukasta se kreikkalainen ruoka on.

Santorinin Kamarin kylä on tyypillinen turistikylä, jossa ravintoloita on vieri vieressä. Hyvän ravintolan löytäminen saattaa olla hankalaa, mutta tässä muutamia vinkkejä: Etsi ravintola joka on aidosti perheravintola. Kaikki ravintolat ovat sellaisia, jos heiltä itseltään kysyy, mutta on melko helppoa sellainen kaivaa esiin, löytyy pönöttävää patriarkkaa ja kokkaavaa matriarkkaa tai jotain sinnepäin. Ravintola jolla on ammattiylpeyttä pyytää mielellään keittiöön katsomaan, kuinka sitä ruokaa oikein tehdään. Ruokalista ei sinällään kerro yhtään mitään. Valitettavasti jokaisen ravintolan pitää nöyrtyä brittituristien edessä ja tarjota nugetteja, kalapuikkoja, leikkeitä, sandwicheja sekä muuta syömäkelvotonta roskaa. Kamarin rannassa taverna Sea-View oli ainakin meidän mieleen, kreikkalaista ruokaa parhaimmillaan.

Chicken Souvlaki 


Grillatut sardiinit

Patriarkka

Kokki


Pita Gyros

Kreikkalainen pikaruoka on yhtä kuin pita gyros. Grillattua rasvaista porsaanlihaa käärittynä pitaleivän sisään. Liha maustetaan paprikalla, juustokuminalla, organolla, timjamilla ja pippurilla. Mukana raikasta sipulia ja tomaattia, sekä muutama frittiperuna. Kastikkeena tsatsiki. Parasta gyrosta Santorinilla sai Jimmy Souvlakista. Pitaa saa myös lampaasta tai kanasta, mutta en suosittele. Lampaasta tehdään sitten Turkissa (Berliinissä) niin ikään herkullista kebabia, mutta se on kokonaan eri tarina.