Conejo en salmorejo





Jo lähes pakollinen Teneriffan matka jouluksi lähestyy. Teneriffa on jokseenkin paras paikka, minne ihminen voi talvella suomesta mennä. Luonnoltaan ainutlaatuisen monipuolinen saari tarjoaa myös erittäin monipuolisen ja laadukkaan ruokatarjonnan. Kaikki maailman keittiöt ovat saarella hyvin edustettuja. Eteläinen sijainti ja suuret korkeuserot takaavat sen, että saarella kasvaa niin mangot, banaanit kuin peruna ja mansikka – ympäri vuoden. Atlantin valtameri pursuu kalaa ihan eri tavalla kuin esim. Välimeri.

Teneriffa on toki myös turistirysä, jos niin haluaa, mutta noin 10+ kertaa käyneenä osaan jo kaivautua sen kerroksen läpi.

Teneriffan itäpuolella kaukana turistirysistä on lukuisa pieniä ”ravintoloita” joita kutsutaan nimellä Guachinche. Guachinchet ovat yleensä viinitilojen yhteydessä olevia ruokapaikkoja joiden olemassaolosta verottajalla tai paikallisella ELY-keskuksella ole harmainta aavistustakaan. Yleensä nämä paikat sijaitsevat autotalleissa tai vastaavissa. Paikat ovat edullisia, koruttomia, mutta ruoka on sitä parhautta.

Kania syödään paljon Kanarian saarilla kuin myös manner-Espanjassa. Conejo en salmorejo – eli kania kastikkeessa on ruoka jota ei Teneriffalla voi jättää väliin. Kyseessä on siis kani, joka marinoidaan hieman mojo picanten kaltaisessa kastikkeessa. Ei sen kummempaa.




Conejo en salmorejo

  • Kani
  • Tuoretta paprikaa
  • Valkosipulia
  • Siiderietikkaa
  • Oliiviöljyä
  • Jeeraa
  • Laakerinlehti(ä)
  • Timjamia
  • Savustettua paprikaa

Sekoita kaikki ainekset kania lukuun ottamatta sauvasekoittimella tahnaksi. Paloittele kani (Teneriffalla kanin maksa, sydän ja munuaiset sekoitetaan kastikkeeseen mukaan, mutta minä halusin ne erikseen). Anna kanin marinoitua kastikkeessa tunnin pari. Ruskista kani pannulla öljyssä ja lisää marinointisoosi perään. Anna kypsyä hetken. Kanin kypsymiseen pätee sama sääntö kuin broilerin, kypsäksi, mutta ei tarvitse mitään sen kummempaa haudutusta.

Perunoiksi papas arrugadas, patatas bravas tms.



Kanin maksan paistoin voissa juuri ja juuri kypsäksi. Mausteeksi makeaa sherryä, suolaa ja pippuria.




Kommentit

Suositut tekstit