lauantai 1. heinäkuuta 2017

Suomalainen ruokakauppa - Quo vadis?


Tämä se ei kotimaisesta kaupasta lopu


Stockmannin Herkun myynti S-ryhmälle oli iso uutinen, muttei varsinaisesti kenellekään yllätys, kun luki kommentointia uutisesta. Ruokakaupan keskittyminen Suomessa jatkaa varmaa voittokulkuaan. Noin yleisesti voi sanoa, että suomalaisesta ruokakaupasta puuttuu kilpailu, osaaminen – oletettavasti molemmat. Stockmann on kyntänyt vaikeuksissa jo pitkään, vaikeudet ovat heijastuneet myös sen elintarvikeosastoon, eli Herkkuun. Vastikään Tapiolaan avattu uusi Herkun myymälä edustaa tätä hyvin. Myymälä on ahdettu pikkuriikkiseen vaikeakulkuiseen tilaan, josta haluaa ulos mahdollisimman nopeasti, vaikka alalla on hyvin tiedostettu, että ihmiset viihtyvät paljon pitempään avarassa myymälässä, jossa on vapaa esteetön liikkuvuus. Keskiosto nousee näin huomattavasti. Ei kukaan jaksa kyykkiä ja odottaa vuoroaan ahtaissa käytävissä.

Kalatiski Mercadonasta, Teneriffa



Herkku yrittää erottua ”bulkkimyymälöistä” eksklusiivisemman valikoimansa avulla. Tässä ei ole mitään vikaa sinänsä, KaDeWe Berliinissä toimii juuri näin ja tietääkseni vielä voitollisesti. Valitettavasti Stockmann eroaa KaDeWesta yhtä paljon Tokmanni Stockmannista. Herkun eksklusiivinen valikoima tarkoittaa pieniä sikahintaisia säilykepurkkeja joiden myyntiaika on pitkä mutta tarve kenellekään kyseenalainen. Valitettavasti Herkku ei ole enää vuosiin tarjonnut mitään sellaista miksi siellä pitäisi käydä ostoksilla.

Slovenialainen lihatiski, Ljublana. 
Barcelonan kauppahalli

Barcelonan kauppahalli


Suomalainen ruokakauppa on muutenkin erikoisuus Euroopassa; erittäin keskittynyt oligopoli ja samaisesta syystä sikahintainen. Kaikenlainen riskin ottaminen on olematonta, koska näinkin tienataan hyvin. Ruoka kun on sellainen artikkeli, ettei ilmankaan pärjää. K-Kauppiaat rehvastelevat lähinnä sillä, että heillä on triljoona artikkelia myynnissä. tämä valikoima on kuitenkin silmänlumetta. On 20 eri sorttia paskapaperia, maitoa, levitteitä, jauhelihaa jne. Tämä näennäisvalikoiman ylläpitäminen vaatii kuluja varastoinnilta ja logistiikalta, jonka kuluttaja tuntee lompakossaan.

Toinen erikoisuus jota ihmettelin jo teinipoikana kaupassa työskennellessäni, oli ihmeellinen mantra, joka kuului: Eioota ei saa myydä. Jos asiakkaalle myy eioota, niin asiakas ei osta mitään. Ensikuulemalta järkevää, mutta logiikka ontuu. Suomalainen on tottunut siihen, että kaupasta saa sitä kassilohta vielä 15 minuuttia ennen sulkemisaikaa. Saahan sitä, mutta tämäkin maksaa lisääntyneenä hävikkinä ja asiakas tuntee sen taas lompakossaan. Menepä Espanjalaiseen kauppaan vähän ennen sulkemisaikaa, niin kalahyllyssä ei ole enää kuin jäitä.

Tukholmalaisen Coop-ruokakaupan perusvalikoimaa
Vihanneksia, New Jersey



Olen tarkkana kierrellyt ruokakauppoja monessa eri maassa ja lähes aina joutunut toteamaan, että muualla osataan paremmin. Väriliimaan marinoitua moskaa ei saa kuin Suomesta. Näennäisvalikoima jossa voi valita 15 eri levitteestä on myös kotimainen erikoisuus. Espanjassa einekset loistavat poissaolollaan. Jenkeissä on hirvittävä määrä karmeita ”mikroaterioita”, mutta se ei silti ole pois tuoretuotteista. Mansikoita ja kumkvatteja ei mielestäni tarvitse saada vuoden jokaisena päivänä. Lihatiskillä toivoisin näkeväni muutakin kuin paistia, fileitä ja entrecoteta. Grilliaikana sentään on joskus jokunen kuveenpalanen myös tiskissä. En tarvitse kengurunlihaa enkä alligaattoria, mutta tekisin mielelläni vaikka kateenkorvaa jossa sitä jostain saisi. Laadukas ruokakauppa, jossa hyvä perusvalikoima ilman kikkailua, toimisikohan sellainen täällä? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti