Kultaista kukkakaalikeittoa ja falafelejä





Nyt tammikuussa on päätään nostanut suurta suosiota saanut vegaanihaaste. Tarkoitus olisi koko tammikuun ajan syödä (ja muutenkin elää) vegaanista elämäntyyliä. Haaste on sikäli hyvä, että en keksi yhtäkään pakottavaa järkisyytä, miksi elukoita pitäisi syödä tai pukea päälle - muita syitä keksin kyllä.

Maailma olisi paljon parempi paikka olla ja elää jos eläinproteiinin käyttöä vähennettäisiin merkittävästi. Totaaliseen kieltäytymiseen en usko millään elämänalueella, sellaiset kun tahtovat aina kaatua omiin mahdottomuuksiinsa. Veganismin pahimpia vihollisia ovatkin vegaanit itse. Kovimpien vegaanien harjoittama nyhtökaurafasismi puhuttelee toki toisia saman mielisiä, mutta muissa ihmisissä sellainen saa aikaan ainoastaan puolustuskannalle meneviä vastareaktiota. Jos faktoilla voisi ihmisten päät kääntää, olisi maailma vapaa uskovaisista ja keskustapuolueesta.

Jos vegaanien inkvisitiolla ei aatetta viedä eteenpäin, niin millä sitten? Etenkin kun kyseessä on oikeasti hyvä ajatus taustalla. Minäpä kerron – kuulolla kaikki maailman vegaanit. Aivan ensimmäiseksi löysätään hieman pipoa, ei sillä nyt niin väliä, jos joskus syö nallekarkin joka näyttää eläimeltä ja (saattaa) sisältää liivatetta jostain elukasta. On paljon helpompi vähentää lihansyöntiä kuin luopua siitä kokonaan.

Toinen juttu on tehdä kasvisruoasta niin maukasta, että sen valitsee mielellään listalta. Tässä on onneksi tultu paljon eteenpäin viime vuosina, mutta tällaiset nyhtökaurakvinoat eivät oikein vakuuta, joten työtä on vielä edessä.

Täyteen vegaanisuuteen en tälläkään kertaa päässyt, lisäsin falafelpitoihin hieman tsatsikia, se kun vaan on niin hyvää ja sopii tähän. Eikä se elukka nyt siihen kuole, jos vähän maitoa varastaa.



Neukkukuution (lähes) vegaaninen menu


Kultaista kukkakaalikeittoa
Falafeleja ja pitaleipää


Kultainen kukkakaalikeitto

  • Kukkakaalia
  • Sipulia
  • Valkosipulia
  • Kasvislientä 
  • Oliiviöljyä
  • Kikherneitä
  • Seesaminsiemeniä
  • Korianteria
  • Sitruunamehua

Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä ja lisää kukkakaali, kuullota vielä hetki. Lisää kasvisliemi ja keitä 20 minuuttia. Mausta kurkumalla kullan väriseksi. Soseuta keitto. Lisää tässä vaiheessa sitruunamehu. Koristele paahdetuilla ja suolatuilla kikherneillä ja seesaminsiemenillä. Päälle hieman korianteria ja tirskaus oliiviöljyä.






Falafelit

  • Kikherneitä (kuivia)
  • Minttua
  • Korianteria
  • Persiljaa
  • Valkosipulia
  • Sipulia
  • Vehnäjuhoja
  • Soodaa pikkuriikkisen
  • Savustettua paprikajauhetta
  • Jeeraa
  • Suolaa

Falafelit olen ryssinyt liian usein, nyt en. Käytä aina kuivia kikherneitä, valmiit eivät pysy kasassa. Liuota niitä vähintään 12 tuntia. Mausta valutetut herneet ja hienonna niin hienoksi tahnaksi, että pysyvät kasassa, muttei niin hienoksi, että suutuntuma häviää. Yrttejä pitää olla sen verran, että tahna on vihreää. Kypsennä ne 180 asteisessa öljyssä ruskeiksi (noin 5-6 min).



Mausteinen tomaattikastike


  • Kuorittuja kokonaisia purkkitomaatteja (tai sitten tuoreita ja kaltattuja tomaatteja)
  • Valkosipulia
  • Korianterin siemeniä
  • Jeeraa
  • Sinapinsiemeniä
  • Mustapippuria
  • Chiliä maun mukaan
  • Sitruunamehua
  • Fariinisokeria
  • Suolaa
  • Oliiviöljyä



Keitä kastiketta kasaan muutaman tunti. Syö hyvällä omallatunnolla.

Kommentit

Suositut tekstit