Brunssi

paakeli.jpg

Äitienpäivänä on tapana loihtia brunssi. Brunssi on kait jonkinlainen aamupalan ja lounaan välimuoto, jonka yhteydessä nautitaan ehdottomasti kuohuvaa. Kauemmaksi arjesta ei kotikonstein enää pääse.

Tämänkertainen brunssi koostuu baageleista (tai ainakin piti, sämpylöitä niistä sitten tuli) ja smoothiesta.

Baagelit (sämpylät)


Valmista taikina johon tulee 3/4 osaa vehnäjauhoa ja 1/4 ruisjauhoa. Mausta taikina suolalla, siirapilla ja reippaalla kädellä voita. Sekoita hiiva haaleaan veteen ja lisää taikinaan. Anna taikinan kohota noin tunnin, enemmänkin. Taikinan PITÄÄ olla löysää, jopa vetistä. Vetisestä taikinasta saadaan ilmavia ja kevyitä sämpylöitä. Valuta taikina pellille ja ripottele päälle unikonsiemeniä. Jos olet menossa lähiaikoina huumetestiin, käytä seesaminsiemeniä. Paista uunissa kypsiksi.

Voitele baagelit mustapippurilla, sitruunamehulla ja yrteillä maustetulla tuorejuustolla, juustoa saa olla paksu kerros. Täytteeksi kylmäsavulohta ja savustettua hevosenpaistia. Tilliä, persiljaa, salaattia tms. väliin.

Smoothie


Sekoita sauvasekoittimella turkkilaista jugurttia ja mustikkakeittoa. Lisää sekaan sopivasti jäitä, siirappia (mieluiten liikaa) ja limemehua. Tee toinen (erivärinen) smoothie mansikoista, banaaneista tai vaikkapa vadelmista ja kaada molemmat samanaikaisesti lasiin, jolloin saat kivan kaksivärisen smoothien.

Kahviksi suosittelen Zoegan, Arvid Nordqvistin tai Löfbergs Lilan mustaksi paahdettuja kahvilaatuja. Suomalaiset, vatsaa korventavat pula-ajan alipaahdetut kahvit voi huoletta jättää kaupan hyllylle. Terveisiä Pauligille.

Hyvää äitienpäivää!

Kommentit

Suositut tekstit