Quod erat demonstrandum

Vuoden loppuun mennessä sain laukkahevoskassani nipin napin kolminkertaistettua. Itse asiassa jo hieman aikaisemmin, mutta pari typerää vetoa ja kassa meni takapakkia hetken palatakseen taas kasvu-uralle. Laukkahevoslähtöjä on päivittäin noin 20, joten teoriassa kassan saisi kaksinkertaistettua noin kahden viikon välein jos pelaa kaikki lähdöt kaikkina arkipäivinä. Näin siis ainakin teoriassa. Uskon, että pystyn vielä huomattavasti parantamaan tulostani keskittymällä paremmin siihen mitä olen tekemässä. Nyt pystyn voittamaan noin 80 % lähdöistä, mutta häviön sattuessa ne ovat olleet paljon suurempia kuin voitot. Kun huomaa kertoimien liikkuvan itseään vastaan, pitäisi pystyä heti hyppäämään pois ja hyväksyä pieni tappio. Sen sijaan olen usein vain jäänyt tuijottamaan hölmönä kun kertoimet laukkaavat väärän suuntaan - tunnen silloin itseni ihan jänikseksi auton valojen edessä.
Muutenkin treidaus eroaa melko lailla ”perinteisestä” vedonlyönnistä. Todennäköisyyksillä, taustatyöllä tai muulla vastaavalla ei ole mitään merkitystä, ainoa mikä merkitsee on kertoimien volatiliteetti. Itse pelaaminen on intuitiivista käyrien tuijottelua ja klikkailua. Mitä paremmin hommaan keskittyy, sen paremmin menee. Matemaattisesti ajatellen tällainen treidaus on hölmöläisten puuhaa, koska jokainen treidaus avataan ja suljetaan. Tämä tarkoittaa sitä, että toinen pää on varmasti hyvä ylikerroin ja toinen todennäköisesti alikerroin. Jos tämän alikertoimen jättäisi pelaamatta, olisi tulos vielä parempi. Silloinhan on kyse vedonlyönnistä. Jos esimerkiksi jonkin hepan kerroin on 5 noin 20 min. ennen lähtöä ja kerroin nousee arvoon 10 muutamassa minuutissa, niin voidaan olettaa, että heppa on pelaamisen arvoinen kertoimella 10. Treidauksen hyvä puoli on siinä, että tulos realisoituu välittömästi. Vältytään kokonaan häviöputkista ja vastaavasti valheellisista voittoputkista jotka myös ovat tilastollisesti odotettavissa. Treidaus on tilastollisesti ”vakaa”, kunhan ei tehdä tyhmyyksiä.
Lisäsin linkkilistalle nuoren brittiläisen kaverin blogin, tavoitteena oli tehdä 350 000 puntaa vuonna 2009. Hän ei siinä onnistunut :)

Kommentit

  1. Olen myös jo jonkin aikaa tutkinut kertoimien liikkeitä ja vähäisessä määrin treidaillutkin. Mukavaa havaita, että on suomalaisiakin asiasta kiinnostuneita.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit