Japanilaisia possu-ramen nuudeleita





Paras tapa tutustua vieraaseen ruokakulttuuriin on selvittää, että millä ruoalla he hoitavat krapulan pois päiväjärjestyksestä. Krapulassa kun ihmiskoneisto ei jaksa teeskennellä lainkaan, vaan haluaa täyttää rasvaa ja suolaa huutavat solunsa jollain joka oikeasti toimii, ihminen on silloin aidoimmillaan, sosiaalinen suojaus on ohut kuin munankuori ja kaikki hienostelu loistaa poissaolollaan. Tällä periaatteella lähdin tutustumaan nojatuolista käsin japanilaiseen ruokakulttuuriin. En millään jaksanut uskoa, että he krapuloissaan jaksaisivat närppiä sitä sushi-kalaa loputtomiin. Lyhyt Googlailu toi vahvistusta ennakkokäsitykselleni ja päädyin jonkinlaiseen pork-ramen noodeleihin. En hirveästi jaksanut tyypilliseen tapaani mitään reseptejä lueskella, kuva kun kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.



Viritin oman nuudelini miso-keiton pohjalle, jonne lisäsin merilevää, ylikypsää porsasta, nuudelia, kevätsipulia, kanamunaa, seesaminsiemeniä ja jotain mirineitä sun muita jota japanilaiset nyt ruokiinsa laittavat. Kyllä Tätäkin mielellään syö ”seuraavana päivänä” ja miksei muutenkin. En nyt ole ollenkaan varma kuinka väärentämätön oma lähestyminen aiheeseen oli, mutta lopputulokseen olin kyllä ihan tyytyväinen. 





Kommentit

Suositut tekstit