 |
| Tämä se ei kotimaisesta kaupasta lopu |
Stockmannin Herkun myynti S-ryhmälle oli iso uutinen, muttei
varsinaisesti kenellekään yllätys, kun luki kommentointia uutisesta.
Ruokakaupan keskittyminen Suomessa jatkaa varmaa voittokulkuaan. Noin yleisesti
voi sanoa, että suomalaisesta ruokakaupasta puuttuu kilpailu, osaaminen – oletettavasti
molemmat. Stockmann on kyntänyt vaikeuksissa jo pitkään, vaikeudet ovat
heijastuneet myös sen elintarvikeosastoon, eli Herkkuun. Vastikään Tapiolaan
avattu uusi Herkun myymälä edustaa tätä hyvin. Myymälä on ahdettu
pikkuriikkiseen vaikeakulkuiseen tilaan, josta haluaa ulos mahdollisimman
nopeasti, vaikka alalla on hyvin tiedostettu, että ihmiset viihtyvät paljon pitempään
avarassa myymälässä, jossa on vapaa esteetön liikkuvuus. Keskiosto nousee näin
huomattavasti. Ei kukaan jaksa kyykkiä ja odottaa vuoroaan ahtaissa käytävissä.
 |
| Kalatiski Mercadonasta, Teneriffa |
Herkku yrittää erottua ”bulkkimyymälöistä” eksklusiivisemman
valikoimansa avulla. Tässä ei ole mitään vikaa sinänsä, KaDeWe Berliinissä
toimii juuri näin ja tietääkseni vielä voitollisesti. Valitettavasti Stockmann
eroaa KaDeWesta yhtä paljon Tokmanni Stockmannista. Herkun eksklusiivinen
valikoima tarkoittaa pieniä sikahintaisia säilykepurkkeja joiden myyntiaika on
pitkä mutta tarve kenellekään kyseenalainen. Valitettavasti Herkku ei ole enää
vuosiin tarjonnut mitään sellaista miksi siellä pitäisi käydä ostoksilla.
 |
| Slovenialainen lihatiski, Ljublana. |
 |
| Barcelonan kauppahalli |
 |
| Barcelonan kauppahalli |
Suomalainen ruokakauppa on muutenkin erikoisuus Euroopassa;
erittäin keskittynyt oligopoli ja samaisesta syystä sikahintainen. Kaikenlainen
riskin ottaminen on olematonta, koska näinkin tienataan hyvin. Ruoka kun on sellainen
artikkeli, ettei ilmankaan pärjää. K-Kauppiaat rehvastelevat lähinnä sillä,
että heillä on triljoona artikkelia myynnissä. tämä valikoima on kuitenkin
silmänlumetta. On 20 eri sorttia paskapaperia, maitoa, levitteitä, jauhelihaa
jne. Tämä näennäisvalikoiman ylläpitäminen vaatii kuluja varastoinnilta ja
logistiikalta, jonka kuluttaja tuntee lompakossaan.
Toinen erikoisuus jota ihmettelin jo teinipoikana kaupassa
työskennellessäni, oli ihmeellinen mantra, joka kuului: Eioota ei saa myydä.
Jos asiakkaalle myy eioota, niin asiakas ei osta mitään. Ensikuulemalta
järkevää, mutta logiikka ontuu. Suomalainen on tottunut siihen, että kaupasta
saa sitä kassilohta vielä 15 minuuttia ennen sulkemisaikaa. Saahan sitä, mutta
tämäkin maksaa lisääntyneenä hävikkinä ja asiakas tuntee sen taas lompakossaan.
Menepä Espanjalaiseen kauppaan vähän ennen sulkemisaikaa, niin kalahyllyssä ei
ole enää kuin jäitä.
 |
| Tukholmalaisen Coop-ruokakaupan perusvalikoimaa |
 |
| Vihanneksia, New Jersey |
Olen tarkkana kierrellyt ruokakauppoja monessa eri maassa ja
lähes aina joutunut toteamaan, että muualla osataan paremmin. Väriliimaan
marinoitua moskaa ei saa kuin Suomesta. Näennäisvalikoima jossa voi valita 15
eri levitteestä on myös kotimainen erikoisuus. Espanjassa einekset loistavat
poissaolollaan. Jenkeissä on hirvittävä määrä karmeita ”mikroaterioita”, mutta
se ei silti ole pois tuoretuotteista. Mansikoita ja kumkvatteja ei mielestäni
tarvitse saada vuoden jokaisena päivänä. Lihatiskillä toivoisin näkeväni
muutakin kuin paistia, fileitä ja entrecoteta. Grilliaikana sentään on joskus
jokunen kuveenpalanen myös tiskissä. En tarvitse kengurunlihaa enkä
alligaattoria, mutta tekisin mielelläni vaikka kateenkorvaa jossa sitä jostain
saisi. Laadukas ruokakauppa, jossa hyvä perusvalikoima ilman kikkailua,
toimisikohan sellainen täällä?
Kommentit
Lähetä kommentti