Pisto Manchego


Kasvisruoka on jännä juttu. Toisille se on ainoa vaihtoehto – tietyn maha- ja partastatuksen omaaville karjuille lähin myönnytys kasvisruoalle on lehtipihvi. Yleensä ateriakokonaisuudet suunnitellaan jonkin proteiinilähteen ympärille ja kasvikset toimivat lisäkkeen roolissa.  Hyvä kasviruoka josta mikään ei jää puuttumaan vaatii mielikuvitusta. Vasemmalla kädellä hutaistuna se on sitä pelkkää lisäkettä.

Kasviruoka ei välttämättä ole mikään laihduttajan unelma vaikka moni niin saattaa kuvitella. Liha, kala tai tipuset eivät itsessään tee mistään ruoasta runsaskalorista, kalorit tulevat lisäkkeistä, mitä ne sitten ikinä ovatkaan. "Mä en ymmärrä mitään sellasista kaloreista, mutta mun suoleni ymmärtää, että niitä on helkkarin vähän”, taidettiin mainita jossain tunnetussa kirjassa. Kasvisruokaan pitää jotenkin taikoa se epämääräinen käsite jonka ruokailija aistii täyteläisyytenä eikä siten jää kaipaamaan mitään.

Pisto Manchego on kasviruoka minun makuuni. Tomaateista sitä umamia, munakoisoista ryhtiä.  Samaa ruokaa pienin variaatioin eri nimillä tarjotaan useimmissa Välimeren maissa. Ranskassa se tunnetaan nimellä Ratatouille, Italiassa sitä saa kun tilaa Caponataa ja Kreikassa taas syödään Briamia. Espanjalainen versio on näistä kaikkein ”kostein” ja pisimpään haudutettu. Jos se syödään ainoana ruokalajina, niin joskus valmiin kuuman annoksen päälle rikotaan kanamuna, joka tekee siitä erityisen ruokaisan.



Pisto Manchego

  • Munakoisoa
  • Kesäkurpitsaa
  • Paprikaa
  • Sipulia
  • Valkosipulia
  • Tomaattia (säilötyt myös ok)
  • Punaviinietikkaa
  • Oliiviöljyä
  • Suolaa ja pippuria


Pilko kaikki ainekset tomaattia lukuun ottamatta pieniksi ja paista oliiviöljyssä kevyesti. Lisää pilkotutu tomaatit, hieman etikkaa ja kypsennä uunissa noin 1,5 h ja valmista tuli.



Kommentit

Suositut tekstit