Miten palkka muodostuu
Kun kävelet leipuriin ja ostat sieltä leivän, niin leivän hinta muodostuu siitä työpanoksesta mikä leivän valmistamiseen kuluu. Ensiksi tulee mieleen leivontaan käytetty aika. Leivontaan tarvitaan raaka-aineita. Raaka-aineiden kerääminen, jalostaminen ja kuljettaminen vaativat myös työpanosta. Leipomiseen tarvitaan työkaluja, tilat, energiaa ym. Kaikkien näiden mahdollistaminen on vaatinut työpanosta. Työpanokset jakautuvat leivän hintaan eri tavoin. Leipomotilat valmistetaan vain kerran, joten mitä enemmän leipiä leivotaan, sitä vähemmän työpanosta kuluu per leipä. Se, että leivän hinta ei kaikkialla ole sama, johtuu siitä että työpanoksen hinta vaihtelee. Usein puhutaan siitä, että hinta muodostuu kysynnän ja tarjonnan mukaan. Näin onkin, mutta se olettama sisältyy tähän työpanokseen.
Jos esimerkiksi kyseisen leipurin leivät ovat hyvin suosittuja, on leipurilla mahdollisuus nostaa hintoja. Leipurin leivät ovat kuitenkin ihan tavallisia leipiä, joten melko pian tulee toinen leipuri tarjoamaan vastaavia leipiä edullisemmin. Ensimmäinen leipuri vastaa tähän leipomalla maukkaampia leipiä tekniikalla, jonka vain yksi hänen työntekijöistään hallitsee. Näin ensimmäinen leipuri voi pitää jatkossakin korkeampia hintoja pysyen kilpailussa mukana. Maukkaiden leipien valmistamisen hallitseva työntekijä voi myös nostaa omaa korvaustaan, koska hänen työpanostaan ei voida korvata. Molemmat leipurit ovat nyt erikoistuneet. Eli lisääntyvä kysyntä lisää tarjontaa, hinta nousee vasta sitten kun tarjontaa ei enää voida lisätä ilman, että työpanosta lisätään.
Tähän on pakko vielä mainita, että myös niukkuushyödykkeiden hinta määräytyy niiden loppukulutushyödykkeeksi saattamiseksi vaatiman työpanoksen mukaan. Beluga on Kallen kaviaaria arvokkaampaa siksi, että sen saaminen paahtoleivän päälle vaatii enemmän työpanosta. Tässä kohtaa pitää tehdä ero määrällisen ja laadullisen työpanoksen välille. Miestyötunteja Belugan saaminen ruokapöytään ei välttämättä vaadi Kalle kaviaaria enempää, voi vaatia jopa vähemmän. Mutta työ on vaikeampaa jo pelkästään maantieteellisistä syistä ja sammen harvinaisuudesta johtuen. Kaviaarin hinta tule nousemaan niin pitkään kunnes viimeinen sampi on kalastettu ylös. Sammen harvetessa jokainen kalastettu sampi on edellistä kovemman työn takana. Kun sammet loppuvat, on työn määrä ja hinta ääretön.
Edellinen toimi johdatuksena sille, että miten palkka muodostuu. Miksi lääkäri tienaa enemmän kuin bussikuski? Palkkaeroja ei voida selittää sen mukaan kuinka tärkeää työ on. Markkinataloudessa kaikki työ on oletusarvoisesti yhtä tärkeää (ihan oikeasti). Kuvitelkaa maailma ilman jätekuskeja, ei onnistu. Mutta maailma ilman yliopiston päivystävää dosenttia on hyvinkin helppo mieltää. Joten työn tärkeys ei riitä selittämään palkkaeroja.
Joskus puhutaan, että sille joka ”tuo rahaa taloon” maksettaisiin parhaiten. Tämän analogian mukaan Stockmannin kassat tienaisivat ruhtinaallisesti. Hieman parempi arvaus on, että työn arvostus ja vaativuus korreloisi jotenkin palkan kanssa. Sairaanhoitajan tai lastentarhan opettajan työt ovat arvostettuja, vaativia ja vastuullisia mutta palkat eivät ole häävejä. Miksi? Siksi, että ne ovat helposti korvattavissa.
Markkinataloudessa palkka määräytyy tehtävään palkatun henkilön korvattavuuden mukaan. It-firmoissa myyjille maksetaan pääsääntöisesti paremmin kuin koodaajille. Voidaan olettaa, että molempia on markkinoilta saatavissa yhtä helposti. Koodaajan taidot ovat todennettavissa heti, myyjä voi palloilla jopa vuoden ennen kuin todelliset kyvyt tulevat esiin. Hyvästä myyjästä kannattaa siksi pitää kiinni. Eli myyjä on koodaajaa työläämmin korvattavissa. Vastaavia esimerkkejä voisi luetella loputtomiin, lopputuloksen ollessa (lähes)aina sama. Joskus se voi vaatia jonkin verran päättelyä. Ammattiliitot tekevät työntekijöistä ”keinotekoisesti” korvaamattomia, esimerkkinä paperityöntekijät ja lentäjät, myös työmarkkinoiden hitaus ja joustamattomuus saattaa joskus hämärtää tätä palkka=korvaamattomuus teoriaa.
Tämä(kään) teoria ei ole täydellinen. Olen miettinyt pääni puhki, että miksi jotkin alat ovat hyvin tai erittäin hyvin palkattuja, vaikka työ on helppoa ja korvaavaa pätevää työvoimaa olisi yllin kyllin saatavilla. Otetaan esimerkiksi pankkien analyytikot. Analyytikon tehtävänä on arvioida eri tekijöiden vaikutusta pörssikursseihin. Jostain syystä analyytikot ovat vielä erikoistuneet tietyn alan yhtiöihin. Analyytikko voi ennustaa osakkeen arvon joko nousevan tai laskevan. Ennustus osuu oikeaan joka toinen kerta. Onnistuneen/epäonnistuneen ennustuksen jälkeen analyytikko selventää, että miksi kävi näin. Selvennyksen hän lukee suoraan Bloombergin sivuilta. Analyytikko ei voi koskaan epäonnistua työssään. Jostain syystä heille kuitenkin maksetaan erinomaista palkkaa työstä josta kuka tahansa suoriutuisi. Lisäksi tällaisen työn tarpeellisuudesta voidaan olla eri mieltä.
Vielä suurempi ihmetyksen aihe on suurten pörssiyritysten johtajat. Heidän palkkionsa ovat satumaiset. Ei kai kukaan vakavissaan kuvittele, että yritysten johtoon ei saada pätevää väkeä, ellei heille makseta miljoonia ja taas miljoonia. Lisäksi epäilen ylipäänsä yritysjohdon osuutta yrityksen menestymiseen. Tokihan sillä on merkitystä että millaisia päätöksiä tehdään, mutta päätökset ovat sellaisia, ettei huippujohtaja osaa niitä sen paremmin tehdä kuin kukaan muukaan. Joko pitää tehdä aivan triviaaleja päätöksiä joihin pystyy kuka tahansa, tai sitten päätös pitää tehdä ”vaistoihinsa” luottaen eli tuurilla, siihenkin pystyy kuka tahansa. Nousukaudella menestyvät kaikki, laskukaudella ei menesty kukaan. Valtavirrasta poikkeavat seilaavat tuurilla. Jokainen joka on lukenut esimerkiksi Jack Welchin opuksia, joutuu toteamaan, että hänen ”menestysreseptinsä” eivät juuri eroa Hartolalaisen kyläkauppiaan perityistä opeista.
Onko tämä kateellisuutta? Kyllä tämä on juuri sitä ja sinunkin kuuluisi olla kateellinen. Se, että yritys maksaa liikkeenjohdon konsultille siitä, että hän osaa kravattisolmun sekä muutaman business-fraasin on osa tätä työpanosta joka sisältyy tuotteen hintaan. Siitä maksamme me kaikki.
En keksi mitään muuta syytä tällaisiin kummallisuuksiin, kuin että kyseessä on systemaattinen virhe (eng. bias). Kollektiivisesti uskotaan, että sillä on oikeasti jotain väliä, kuka istuu yrityksen toimitusjohtajan pallilla. Tämä saa aikaan arvostusharhan joka näkyy sitten palkoissa. Näistä systemaattisista virheistä kerron enemmän vedonlyöntiartikkeleissani.
Jos esimerkiksi kyseisen leipurin leivät ovat hyvin suosittuja, on leipurilla mahdollisuus nostaa hintoja. Leipurin leivät ovat kuitenkin ihan tavallisia leipiä, joten melko pian tulee toinen leipuri tarjoamaan vastaavia leipiä edullisemmin. Ensimmäinen leipuri vastaa tähän leipomalla maukkaampia leipiä tekniikalla, jonka vain yksi hänen työntekijöistään hallitsee. Näin ensimmäinen leipuri voi pitää jatkossakin korkeampia hintoja pysyen kilpailussa mukana. Maukkaiden leipien valmistamisen hallitseva työntekijä voi myös nostaa omaa korvaustaan, koska hänen työpanostaan ei voida korvata. Molemmat leipurit ovat nyt erikoistuneet. Eli lisääntyvä kysyntä lisää tarjontaa, hinta nousee vasta sitten kun tarjontaa ei enää voida lisätä ilman, että työpanosta lisätään.
Tähän on pakko vielä mainita, että myös niukkuushyödykkeiden hinta määräytyy niiden loppukulutushyödykkeeksi saattamiseksi vaatiman työpanoksen mukaan. Beluga on Kallen kaviaaria arvokkaampaa siksi, että sen saaminen paahtoleivän päälle vaatii enemmän työpanosta. Tässä kohtaa pitää tehdä ero määrällisen ja laadullisen työpanoksen välille. Miestyötunteja Belugan saaminen ruokapöytään ei välttämättä vaadi Kalle kaviaaria enempää, voi vaatia jopa vähemmän. Mutta työ on vaikeampaa jo pelkästään maantieteellisistä syistä ja sammen harvinaisuudesta johtuen. Kaviaarin hinta tule nousemaan niin pitkään kunnes viimeinen sampi on kalastettu ylös. Sammen harvetessa jokainen kalastettu sampi on edellistä kovemman työn takana. Kun sammet loppuvat, on työn määrä ja hinta ääretön.
Edellinen toimi johdatuksena sille, että miten palkka muodostuu. Miksi lääkäri tienaa enemmän kuin bussikuski? Palkkaeroja ei voida selittää sen mukaan kuinka tärkeää työ on. Markkinataloudessa kaikki työ on oletusarvoisesti yhtä tärkeää (ihan oikeasti). Kuvitelkaa maailma ilman jätekuskeja, ei onnistu. Mutta maailma ilman yliopiston päivystävää dosenttia on hyvinkin helppo mieltää. Joten työn tärkeys ei riitä selittämään palkkaeroja.
Joskus puhutaan, että sille joka ”tuo rahaa taloon” maksettaisiin parhaiten. Tämän analogian mukaan Stockmannin kassat tienaisivat ruhtinaallisesti. Hieman parempi arvaus on, että työn arvostus ja vaativuus korreloisi jotenkin palkan kanssa. Sairaanhoitajan tai lastentarhan opettajan työt ovat arvostettuja, vaativia ja vastuullisia mutta palkat eivät ole häävejä. Miksi? Siksi, että ne ovat helposti korvattavissa.
Markkinataloudessa palkka määräytyy tehtävään palkatun henkilön korvattavuuden mukaan. It-firmoissa myyjille maksetaan pääsääntöisesti paremmin kuin koodaajille. Voidaan olettaa, että molempia on markkinoilta saatavissa yhtä helposti. Koodaajan taidot ovat todennettavissa heti, myyjä voi palloilla jopa vuoden ennen kuin todelliset kyvyt tulevat esiin. Hyvästä myyjästä kannattaa siksi pitää kiinni. Eli myyjä on koodaajaa työläämmin korvattavissa. Vastaavia esimerkkejä voisi luetella loputtomiin, lopputuloksen ollessa (lähes)aina sama. Joskus se voi vaatia jonkin verran päättelyä. Ammattiliitot tekevät työntekijöistä ”keinotekoisesti” korvaamattomia, esimerkkinä paperityöntekijät ja lentäjät, myös työmarkkinoiden hitaus ja joustamattomuus saattaa joskus hämärtää tätä palkka=korvaamattomuus teoriaa.
Tämä(kään) teoria ei ole täydellinen. Olen miettinyt pääni puhki, että miksi jotkin alat ovat hyvin tai erittäin hyvin palkattuja, vaikka työ on helppoa ja korvaavaa pätevää työvoimaa olisi yllin kyllin saatavilla. Otetaan esimerkiksi pankkien analyytikot. Analyytikon tehtävänä on arvioida eri tekijöiden vaikutusta pörssikursseihin. Jostain syystä analyytikot ovat vielä erikoistuneet tietyn alan yhtiöihin. Analyytikko voi ennustaa osakkeen arvon joko nousevan tai laskevan. Ennustus osuu oikeaan joka toinen kerta. Onnistuneen/epäonnistuneen ennustuksen jälkeen analyytikko selventää, että miksi kävi näin. Selvennyksen hän lukee suoraan Bloombergin sivuilta. Analyytikko ei voi koskaan epäonnistua työssään. Jostain syystä heille kuitenkin maksetaan erinomaista palkkaa työstä josta kuka tahansa suoriutuisi. Lisäksi tällaisen työn tarpeellisuudesta voidaan olla eri mieltä.
Vielä suurempi ihmetyksen aihe on suurten pörssiyritysten johtajat. Heidän palkkionsa ovat satumaiset. Ei kai kukaan vakavissaan kuvittele, että yritysten johtoon ei saada pätevää väkeä, ellei heille makseta miljoonia ja taas miljoonia. Lisäksi epäilen ylipäänsä yritysjohdon osuutta yrityksen menestymiseen. Tokihan sillä on merkitystä että millaisia päätöksiä tehdään, mutta päätökset ovat sellaisia, ettei huippujohtaja osaa niitä sen paremmin tehdä kuin kukaan muukaan. Joko pitää tehdä aivan triviaaleja päätöksiä joihin pystyy kuka tahansa, tai sitten päätös pitää tehdä ”vaistoihinsa” luottaen eli tuurilla, siihenkin pystyy kuka tahansa. Nousukaudella menestyvät kaikki, laskukaudella ei menesty kukaan. Valtavirrasta poikkeavat seilaavat tuurilla. Jokainen joka on lukenut esimerkiksi Jack Welchin opuksia, joutuu toteamaan, että hänen ”menestysreseptinsä” eivät juuri eroa Hartolalaisen kyläkauppiaan perityistä opeista.
Onko tämä kateellisuutta? Kyllä tämä on juuri sitä ja sinunkin kuuluisi olla kateellinen. Se, että yritys maksaa liikkeenjohdon konsultille siitä, että hän osaa kravattisolmun sekä muutaman business-fraasin on osa tätä työpanosta joka sisältyy tuotteen hintaan. Siitä maksamme me kaikki.
En keksi mitään muuta syytä tällaisiin kummallisuuksiin, kuin että kyseessä on systemaattinen virhe (eng. bias). Kollektiivisesti uskotaan, että sillä on oikeasti jotain väliä, kuka istuu yrityksen toimitusjohtajan pallilla. Tämä saa aikaan arvostusharhan joka näkyy sitten palkoissa. Näistä systemaattisista virheistä kerron enemmän vedonlyöntiartikkeleissani.
Kommentit
Lähetä kommentti