Kertoimet, Occamin partaveitsi ja joukkojen viisaus
Mainitsin aiemmassa kirjoituksessani, että omien kertoimien laskenta on epäkiitollista puuhaa. Asiaa voisi hieman perustella. Puhutaan kertoimista yleisesti, mutta esimerkkinä toimii jalkapallo.
Ainoa tapa voittaa vedonlyönnissä on pelata kertoimia joiden odotusarvo on positiivinen, siis ylikertoimia. Klassinen tapa on laskea omat arviot todennäköisyyksistä ja verrata niitä sitten vedonvälittäjän tarjoamiin kertoimiin. Menetelmiä todennäköisyyksien määrittelyyn on useita. Yleisesti käytetään ns. voimalukujärjestelmää. Siinä joukkueille lasketaan keskinäiset voimasuhteet joista sitten tilastollisesti määritellään eri lopputuloksien jakaumat. Voimalukuja voidaan määritellä esimerkiksi shakista peräisin olevalla sovelletulla ELO-lukuun perustuvalla menetelmällä. Toinen suosittu lähestymistapa on käyttää maalimääriä pohjana ja laskea Poisson-jakaumalla todennäköisyyksiä. Myös Bayesin teoreemaan perustuvia laskentamalleja käytetään. En ala niitä sen edempää käymään nyt läpi, mutta yhteistä kaikille on, että pohjadatana käytetään joukkueiden aikaisempia suorituksia (voitot, tappiot ja maalimäärät).
Oletuksena siis on, että historiallinen data sisältää riittävästi informaatiota, jolla tulevaisuutta voidaan ennustaa. Todistetusti näin onkin, mutta menetelmien hienoista nimistä huolimatta ne ovat melko helppoja soveltaa. Lisäksi datamäärä, jota käsitellään on suhteellisen pientä. Tästä syystä lähes kaikki vedonvälittäjät sekä ”vakavammin” pelaavat käyttävät lähes identtisiä menetelmiä määritelmissään. On melko epärealistista kuvitella, että löytäisi jonkin menetelmän tai kaavan jota kukaan muu ei ole osannut soveltaa ja näin saavuttaa systemaattista etua.
On paljon tutkimuksia, joissa todetaan, että ennustamisen tarkkuus ei suinkaan parane tietomäärän lisääntyessä, se päinvastoin heikkenee. Syynä on se, että tietomäärän lisääntyessä lisääntyy myös täysin epäoleellisen tiedon määrä jolloin päätöksenteko monimutkaistuu. Occamin partaveitsen yksinkertaisuusperiaatteen mukaan ei tule olettaa enempää kuin on tarpeen. Useista oletuksista se ilmeinen on yleensä paras.
Kirjassa Freakonomics (Levitt, Dubner) on kirjoitus siitä, kuinka henkivakuutusten hinta laski selittämättömästi Yhdysvalloissa 1990-luvulla. Syyksi paljastui se, että ihmiset pääsivät helposti Internetistä vertailemaan henkivakuutusten hintoja. Hinnoitteluvirheet poistuivat. Tilanne on nykyisin sama vedonlyönnissä. Kerroinvertailusivustoja on lukemattomat määrät. Kaikkien vedonvälittäjien hinnat ovat vertailukelpoisia, eikä hinnoitteluvirheitä esiinny. Erot kertoimissa vedonvälittäjien kesken johtuvat suurimmaksi osaksi komissio-eroista.
Kirjassa The Wisdom of Crowds (Surowiecki) on esimerkkejä siitä, kuinka suuren joukon keskimääräinen arvio on huomattavasti tarkempi kuin jonkin yksittäisen “asiantuntijan”. Klassinen ongelma, että kuinka monta pianonvirittäjää on Euroopassa, on sellainen jossa kollektiivinen äly on parhaimmillaan. Kukaan ei tiedä montako niitä on, mutta kaikilla on siitä hyvin hatara käsitys. Keskimääräinen tulos on hämmästyttävän tarkka. Oletuksena on, että ihmiset päätyvät ratkaisuun itsenäisesti ja heillä pitää olla jokin hatara käsitys aiheesta (tieto siitä, että mikä on piano ja missä on Eurooppa riittää mainiosti). Kuinka monta niitä sitten on? Ei hajuakaan. Veikkaan, että noin 2000.
Vedonlyöntipörssit ovat tällaisia kollektiivisen älyn mannekiineja. Valtaosa pelaajista häviää, mutta kollektiivinen äly asettaa kertoimet kohdilleen tehden tästä markkinasta hämmästyttävän tehokkaan. Jos jostain saa paremman kertoimen kohteelleen kuin pörsseistä, voi olla melko varma, että kyseessä on tuottava kohde.
Jos tämän luettuaan on valmis heittämään hanskat tiskiin, niin voin lohduttaa, että kyllä vedonlyöntimarkkinoilta edelleen löytyy tehottomuutta. Kohteiden kertoimet elävät koko ajan, joskus rajustikin. Tämä kertoo markkinoiden ”päättämättömyydestä”. Kaikki uusi tieto näkyy kertoimien liikkeessä kun markkinat niihin reagoivat. Hyvän vedonlyöjän tehtäväksi jää arvioida onko se yli- vai alireagointia. Sen päättely onkin enemmän joukkopsykologiaa kuin matematiikkaa. Hevosradoilla tunnetaan käsite ”follow the money”. Lisäksi vuodesta toiseen vedonlyöntimarkkinoilla tavataan kollektiivisia vääristymiä (eng. bias).
Ainoa tapa voittaa vedonlyönnissä on pelata kertoimia joiden odotusarvo on positiivinen, siis ylikertoimia. Klassinen tapa on laskea omat arviot todennäköisyyksistä ja verrata niitä sitten vedonvälittäjän tarjoamiin kertoimiin. Menetelmiä todennäköisyyksien määrittelyyn on useita. Yleisesti käytetään ns. voimalukujärjestelmää. Siinä joukkueille lasketaan keskinäiset voimasuhteet joista sitten tilastollisesti määritellään eri lopputuloksien jakaumat. Voimalukuja voidaan määritellä esimerkiksi shakista peräisin olevalla sovelletulla ELO-lukuun perustuvalla menetelmällä. Toinen suosittu lähestymistapa on käyttää maalimääriä pohjana ja laskea Poisson-jakaumalla todennäköisyyksiä. Myös Bayesin teoreemaan perustuvia laskentamalleja käytetään. En ala niitä sen edempää käymään nyt läpi, mutta yhteistä kaikille on, että pohjadatana käytetään joukkueiden aikaisempia suorituksia (voitot, tappiot ja maalimäärät).
Oletuksena siis on, että historiallinen data sisältää riittävästi informaatiota, jolla tulevaisuutta voidaan ennustaa. Todistetusti näin onkin, mutta menetelmien hienoista nimistä huolimatta ne ovat melko helppoja soveltaa. Lisäksi datamäärä, jota käsitellään on suhteellisen pientä. Tästä syystä lähes kaikki vedonvälittäjät sekä ”vakavammin” pelaavat käyttävät lähes identtisiä menetelmiä määritelmissään. On melko epärealistista kuvitella, että löytäisi jonkin menetelmän tai kaavan jota kukaan muu ei ole osannut soveltaa ja näin saavuttaa systemaattista etua.
On paljon tutkimuksia, joissa todetaan, että ennustamisen tarkkuus ei suinkaan parane tietomäärän lisääntyessä, se päinvastoin heikkenee. Syynä on se, että tietomäärän lisääntyessä lisääntyy myös täysin epäoleellisen tiedon määrä jolloin päätöksenteko monimutkaistuu. Occamin partaveitsen yksinkertaisuusperiaatteen mukaan ei tule olettaa enempää kuin on tarpeen. Useista oletuksista se ilmeinen on yleensä paras.
Kirjassa Freakonomics (Levitt, Dubner) on kirjoitus siitä, kuinka henkivakuutusten hinta laski selittämättömästi Yhdysvalloissa 1990-luvulla. Syyksi paljastui se, että ihmiset pääsivät helposti Internetistä vertailemaan henkivakuutusten hintoja. Hinnoitteluvirheet poistuivat. Tilanne on nykyisin sama vedonlyönnissä. Kerroinvertailusivustoja on lukemattomat määrät. Kaikkien vedonvälittäjien hinnat ovat vertailukelpoisia, eikä hinnoitteluvirheitä esiinny. Erot kertoimissa vedonvälittäjien kesken johtuvat suurimmaksi osaksi komissio-eroista.
Kirjassa The Wisdom of Crowds (Surowiecki) on esimerkkejä siitä, kuinka suuren joukon keskimääräinen arvio on huomattavasti tarkempi kuin jonkin yksittäisen “asiantuntijan”. Klassinen ongelma, että kuinka monta pianonvirittäjää on Euroopassa, on sellainen jossa kollektiivinen äly on parhaimmillaan. Kukaan ei tiedä montako niitä on, mutta kaikilla on siitä hyvin hatara käsitys. Keskimääräinen tulos on hämmästyttävän tarkka. Oletuksena on, että ihmiset päätyvät ratkaisuun itsenäisesti ja heillä pitää olla jokin hatara käsitys aiheesta (tieto siitä, että mikä on piano ja missä on Eurooppa riittää mainiosti). Kuinka monta niitä sitten on? Ei hajuakaan. Veikkaan, että noin 2000.
Vedonlyöntipörssit ovat tällaisia kollektiivisen älyn mannekiineja. Valtaosa pelaajista häviää, mutta kollektiivinen äly asettaa kertoimet kohdilleen tehden tästä markkinasta hämmästyttävän tehokkaan. Jos jostain saa paremman kertoimen kohteelleen kuin pörsseistä, voi olla melko varma, että kyseessä on tuottava kohde.
Jos tämän luettuaan on valmis heittämään hanskat tiskiin, niin voin lohduttaa, että kyllä vedonlyöntimarkkinoilta edelleen löytyy tehottomuutta. Kohteiden kertoimet elävät koko ajan, joskus rajustikin. Tämä kertoo markkinoiden ”päättämättömyydestä”. Kaikki uusi tieto näkyy kertoimien liikkeessä kun markkinat niihin reagoivat. Hyvän vedonlyöjän tehtäväksi jää arvioida onko se yli- vai alireagointia. Sen päättely onkin enemmän joukkopsykologiaa kuin matematiikkaa. Hevosradoilla tunnetaan käsite ”follow the money”. Lisäksi vuodesta toiseen vedonlyöntimarkkinoilla tavataan kollektiivisia vääristymiä (eng. bias).
Kommentit
Lähetä kommentti